Porttila TV

Voiko Kojonkoski jatkaa?

Tiistai 27.2.2018 klo 17:00 - Jari Porttila


Suomi sai Korean talviolympialaisista kuusi mitalia, niistä neljä tuli hiihtäjien toimesta, yksi lumilautailusta ja yksi naisten jääkiekosta.

Olympiakomitean virallinen tavoite oli 6,4 mitalia, eli tavoite saavutettiin. Voimmeko siis olla tyytyväisiä.

Voimme ja emme. Itse laskin ennen kisoja, että urheilijoilla piti olla mahdollisuus jopa 10 mitaliin. Omasta listastani pettivät ampumahiihto ( 1 mitali ), pikaluistelu ( 1 mitali ), yhdistetty (1 mitali) ja miesten jääkiekko. Periaatteessa kaikissa lajeissa oli mahdollisuus ottaa mitali, Mika Poutalakin jäi siitä vain kolme sadasosaa. Pienestä se oli siis kiinni.

Mika Kojonkoskelle, Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajalle nämä kisat olivat näytön paikka. Kurssi piti kääntää, kun kaksista aikaisemmista talvikisoista oli tullut viisi mitalia. Kurssi kääntyi.

Julkisuudessa on taas käytetty useita puheenvuoroja siitä, että Kojonkoski on näyttönsä antanut ja nyt on uusien tuulien vuoro.

Jonkun verran asiaan perehtyneenä voin sanoa, että Kojonkoski on tehnyt valtavasti työtä kääntääkseen suomalaisen huippu-urheilun laivan suuntaan, joka tuo menestystä. Mika varmasti uskoi, että laiva kääntyisi helposti, ei kääntynyt.

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on tehnyt valtavasti työtä luodakseen toimintaedellytyksiä huippuvalmennukselle, joka tavoittaisi kaikki huipulle pyrkivät nuoret. Työ on vielä pahasti kesken, mutta se on pistetty alulle.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että kaikki henkilökohtaiset mitalit tuoneet urheilijat ovat urheiluakatemioiden "tuotteita". Enni, Krista ja Iivo ovat kaikki Vuokatin urheiluakatemian suojatteja, se kertoo jo paljon siitä urheilijan polusta, joka nuoren on käytävä noustakseen huipulle.

Olympiakomiteassa on Kojonkosken johdolla satsattu nimenomaan urheilijan ympäristöön. Nykyaikana ei olympiavoittajaksi nousta enää korpimetsien keskeltä, vaan huippuyksilöt pitää saattaa jo 15-16 vuotiaina valmennuskeskusten piiriin. Se, että he käyvät koulua samaan aikaan, on vain hyvä asia.

Norja ja Ruotsi kahmivat Koreasta läjäpäin enemmän mitaleja kuin Suomi. Yksi yhteinen tekijä näille kahdelle maalle on valtava satsaus juuri valmennusolosuhteisiin, valmentajiin, valmennuskeskuksiin ja sieltä saataviin palveluihin. Se tuottaa tulosta.

Suomessa yksilölajien urheilijat eivät kieri rahassa, päin vastoin, he elävät köyhyysrajan alapuolella. Jos yhteiskunta todella haluaa satsata urheiluun, niin kuin pitäisi, pitää varoja ohjata juuri valmennuskeskuksiin ja siihen, että urheilijat pääsevät sinne ilmaiseksi harjoittelemaan.

Koreassa kisoja seurasivat pääministeri ja urheiluministeri. Kumpikin oli vahvasti sitä mieltä, ainakin julkisuudessa, että huippu-urheilulla on sijansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivottavasti kaksikon puheet näkyisivät myös käytännössä siten, että urheilun asemaa vahvistettaisiin liikuntapoliitisen selonteon kautta. Nimihirviön takana on ajatus siitä, että liikunta, urheilu ja huippu-urheilu olisi osa yhteiskuntaa ja sen arvo yhteiskunnalle huomioitaisiin muuallakin kuin veikkausvoittovarojen jaossa.

Palataan vielä tuohon otsikkoon. Voiko Kojonkoski vielä jatkaa huippu-urheiluyksikön johdossa? Tietenkin voi ja hänen myös pitää jatkaa. Viestikapulaa voidaan vaihtaa hallitusti 4-6 vuoden kuluttua, siihen mennessä Kojonkoski on varmasti saanut oman työnsä siihen pisteeseen, että se alkaa tuottaa tasaiseen tahtiin urheilijoita maailman huipulle.

Itse asiassa pidän aika omituisena sitä, että myös Kojonkosken paikka pistettiin hakuun. Vai onko perimmäinen syy se, että Olympiakomitean uusi toimitusjohtaja Mikko Salonen haluaa paikalle mieleisensä miehen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini