Porttila TV

Olisiko aika ottaa opiksi?

Sunnuntai 23.7.2017 klo 19:45 - Jari Porttila


Olisiko aika ottaa opiksi?

Suomelta lähtee yleisurheilun MM-kisoihin Lontooseen kaikkien aikojen pienin joukkue. Koko määrittelee myös odotukset, nekin ovat alhaiset, vain Tero Pikämäki voi edes teoriassa taistella mitalista.
Sanotaan se nyt heti alkuun suoraan ja kiertelemättä, Kalevan kisat osoittivat yleisurheilumme kelluvan tällä hetkellä sen kuuluisan pelastusrenkaan varassa- aikuisiässä.
Kalevan kisoissa yksikään urheilija ei yltänyt MM-kisojen tulosrajaan, itse asiassa kukaan ei päässyt edes lähelle rajaa. Tässä vaiheessa yleisurheiluväki yrittää iskeä pöytää sen tutun "SM-kisoissa taistellaan vain mitaleista"-kortin. Turhaan, sillä jos lajin taso on kova, niin myös SM-kisojen tulostaso on kova.
Missä sitten on menty metsään, kun ylimmän valmennustukiryhmän urheilijoista suurin osa on loukkaantuneena? Vastuulliset valmentajat eivät nyt saa yrittää vetäytyä "sää"-kortin taakse, sillä siitä ei todellakaan ole kyse.
Yleisurheiluväen olisi korkea aika nöyrtyä sen verran, että katseltaisiin ympärille. Hiihtoliitto satsasi viime vuonna yhdessä olympiakomitean kanssa urheilijoiden terveyspalveluihin, tukea annettiin ravintopuolelle, lihashuoltoon ja lääkintähuoltoon. Ja kuinkas sitten kävikään, Lahden MM-kisat joutui jättämään väliin vain yksi selkänsä telonut urheilija.
Urheiluliitolla ei ole enää varaa hukata harvoja huippujamme loukkaantuneiden listalle. Kun liitto palkkasi viime syksynä Tommi Evilän valmennuksen johtajaksi Jorma Kemppaisen alaisuuteen, pitäisi liiton valmennusjohdosta löytyä myös huippu-urheilun näkemystä. Evilä oli urheilijana ehdoton, nyt häneltä pitää löytyä samaa särmää valmennusjohtajana. Kompromisseihin ei ole enää varaa, sen tämä vuosi on näyttänyt.
Vaikka Kalevan kisojen tulostaso oli mitä oli, näyttivät muutamat nuoret, että löytyy Suomelta tulevaisuudessakin kovan tason yleisurheilijoita. Oliver Helander on monipuolinen huippu-urheilija, onneksi hän on valinnut lajikseen keihäänheiton. Seinäjoen 80 metriset osoittivat, että hänellä on potentiaalia vaikka mihinkä.
Loikkapaikalla Simo Lipsanen on jo rikkonut 17 metrin rajapaalun, hänellä on kaikki mahdollisuudet nousta lajin ehdottomalle huipulle.
Suomalaiset kahmivat nuorten arvokisoissa mahtavan mitalisaaliin, joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Kuten on näyttänyt viimeiset 20-vuotta. Jostain kumman syystä Suomessa ei ole pystytty tuomaan nuorten sarjoissa mitaleita ottaneita urheilijoita aikuisiässä huipulle. Näin pienessä maassa siihen ei ole varaa. Toivottavasti joku SUL:n valmennusjohdosta ottaa asiakseen tämän sektorin. Kaikkista nuorissa mitalin ottaneista ei välttämättä tule mitalisteja aikuisten kisoissa, mutta heille pitäisi ainakin taata mahdollisuus tavoitella sitä.
Onko suomalainen valmennussysteemi viritetty sille tasolle, että heillä olisi realistiset mahdollisuudet tavoitella menestystä? Väitän, että ei ole.


Kommentit

23.7.2017 22:33  Lallukka on Syytön!

Pystykkö Jari vahvistaa mitkä oli oletusarvos tämän vuoden Kalen kisojen tulostasosta? Hyvin lähellähän tuossa oltiin viikonlopun aikana niissä tuloksissa, mitä saattoi oottaakkin. Toki lapselliset huutelus esim. naisten keihään kuuskolmosista voit ottaa vain ja ainuastaan omaan piikkiis. Missään tapauksessa ei ollut millään mittarilla realistista sellaisia kaaria oottaa.

Ja pystykkö senki vahvistaa, että kuka valmennusjohosta on piiloutunut sään-/loukkaantumisten taakse? Viittaamistas ylimmän valmennustukiryhmän urheilijoista ei muuten oo kukkaan loukkaantuneena. Ylimmän tukiryhmän urheilijoihin kuuluu ainuastaan Mäkelä ja Söderberg, joista David jätti varotoimenpitteenä Kalen kisat väliin. Ruuska, Mannio, Neziri ja Murto ei ylimpään tukiryhmään kuulu. Nezirin ongelmat lieneen enemmän henkisellä puolella ja Murrolla jalkapöyän murtuma. Vaikea nähä, että niihin "loukkaantumisiin" ois liiton tarjoamat hierojat yms. auttanu. Hyvin vaikea minun on myös nähä, että nämä ko. loukkaantumiset muutenkaa Suomen mm-kisojen mitalisateeseen vaikuttaa.

Hivenen naiivina piän myös suoraa vertailua loukkaantumisten suhteen hiihto- ja yleisurheilumaajoukkueen välillä. Lajit-, resurssit- ja urheilijoiden potentiaali on kovin erilaisia.

Suomen taso nyt vaan on tämä. Turha siinä on liiton piikkiin hommaa kokonaisuuessaan laittaa. Ite näkisin, että urheilioijen potentiaali ei vaan riitä. Vaikea se on paskasta materiaalista kultaa vuolla. Lipsasta- ja Helanderia piän ainuina potentiaalisina tulevaisuuen menestyjinä. Nuorten EM-kisojen himmeimmistä mitaleista on kuitenki helvetin pitkä matka aikuisten MM-kisojen mitalisijoihin.

24.7.2017 10:25  Jari Porttila

SUL:n ylimpään valmennusryhmään kuuluu (jos paraurheilijat lasketaan pois) 15 urheilijaa. Heistä on loukkaantumisista tai terveysongelmista kärsinyt 10 urheilijaa. Stadionlajien urheilijoista vain Pitkämäki ja Nikkanen ovat olleet koko kauden terveinä. Näin suuri loukkaantumis/sairastumisprosentti ei ole enää huonoa tuuria.
Jari Porttila

24.7.2017 10:54  Lallukka on Syytön!

Ok, oletin, että tarkoitit nimenomaan ylimmän valmennusapurahojen urheilijoita.

Ei se loukkaantumistilanne varsinaisesti huonoa tuuria ole.

Tekemätön paikka se on liiton toimesta Nezirin kaltaisiin ongelmiin ennakolta varautua, niinku itekki tiiät. Sama juttu Murron osalta, kun jalkapöyän murtumasta kyse.

Heittäjien loukkaantumistilannetta on mahdotonta Sakemanneihin verrata. Ruuska on melkein 10v vanhempi ku esim. Röhler ja Manniollakin ikää jo on. Tämän kaltaisessa lajissa loukkaantumisia pakosta vanhoille sotaratsuille tulee. Eipä Ruuskalla ja Manniolla Röhlerin ikäisinä pojankloppeina terveyen kanssa ongelmia ollu.

Möröhän treenaa pääosin Yhdysvalloissa yliopiston suojissa. Olettaisin, että suhteellisen turhaa on sinne Suomesta ravinto-/terveysoppeja lähteä jakamaan.

Muista en sano mittää. Suhteellisen turhana kuitenki piän loppujen roikuttamista ylimmässä valmennusryhmässä, ku minkäänlaisia mahollisuuksia menestymiseen isoissa kisoissa ei ole.

24.7.2017 22:54  Simeoni

Ongelma taitaa olla myös ne n. sata tuloslistoilta puuttuvaa (ex-?)urheilijaa joilla vammat ja kuihtuvan lajin olematon tuki ovat aiheuttaneet uran lopettamisen ja jonka vuoksi materiaali näyttää näin surkealta. Kansainvälisellä tasolla yu on niin raju ja vaativa laji että vaatii suomalaisiltakin paluuta edellisvuosikymmenien laajamittaiseen liittojohtoiseen doping-ohjelmaan hiihdon tavoin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini