Porttila TV

Nöyryytys

Sunnuntai 7.5.2017 klo 20:30 - Jari Porttila


Ranskan 5-1 oli nöyryytys. Siitä ei pääse mihinkään.
Ranska oli jäällä kaikessa leijonia parempi, Ranska mykisti kotikatsomot täysin.
Arvostettu emeritusvalmentaja Juhani Tami Tamminen puki asian hyvin sanoiksi MTV:n jääkiekko facebook-sivujen mainiossa live-lähetyksessä. Tami tylytti, ettei joukkuetta ollut valmistettu mentaalipuolella kunnolla. Joukkue pelasi Tamin mukaan virkamieskiekkoa.
Tiedän, että etenkin nuorten keskuudessa Tamille naureskellaan, ei kannattaisi. Tamilla on valtaisa kokemus huippujääkiekosta, ensin pelaajana ja sitten valmentajana. Kannattaakin kuunnella tarkasti mitä Tami sanoo, siellä piilee totuuden siemen.
Sillä leijonat pelasi Ranskaa vastaan todellista virkamieskiekkoa, maalipaikkoja oli, mutta kun maaleja ei haluttu tehdä mustelmien kanssa, niin eihän niitä syntynyt siniviivalta kuin yksi.
Eihän Suomen olisi pitänyt kompastua Ranskan tasoiseen joukkueeseen. Samaan aikaan Suomen lohkon ykkössuosikki Kanada hoiteli Slovenian 7-2 ja toisessa lohkossa Venäjä kuritti Italiaa 10-1. Viime vuonna Suomi pelasi MM-finaalissa Kanadaa vastaan. Ei pelaa näillä näytöillä tänä vuonna.
Tami oli oikeassa myös toisessa asiassa, nimittäin siinä samassa, josta itsekin olen kirjoittanut, Jesse Puljujärven kohtelussa. Tamin mukaan Puljun istuttaminen penkillä kertoo valmennusjohdon ylimielisyydestä. Kommentti on kova ja toivottavasti valmennusjohto miettii, onko Tami oikeassa.
Hannu Aravirtakin myönsi MTV totalin kisastudiossa, että EHT-turnauksessa Pulju kärsi aikaerosta ja valmennusjohdon olisi pitänyt huomioida tämä.
Pulju pääsi vihdoin jäälle kolmannessa erässä ja kolisutteli heti ensimmäisessä vaihdossa ylärimaa. Hän oli ottelun paras suomalaispelaaja.
Kannattaa katsoa myös Julius Hongan esityksiä. Piskuinen pakki tuo mieleen Petteri Nummelinin ja Jan Suchyn. Hongalta löytyy pelirohkeutta, nopeutta ja ennakkoluulottomuutta.
Suomella on alkulohkossa jäljellä vielä viisi ottelua. Huomisesta Tshekki-pelistä ei voi odottaa pisteitä, ei myöskään Kanadan kohtaamisesta. Slovenia olisi pakko voittaa, jatkopaikka ratkeaa sitten Norja ja Sveitsi-otteluissa. Juuri nyt näyttää pahasti siltä, että niistäkin peleistä tulee armottoman kovia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini