Porttila TV

Pohjalaista hulluutta

Lauantai 23.9.2017 klo 20:39 - Jari Porttila

Lauantai oli suuri päivä Pohjanmaalle. Vimpelin Veto varmisti toisen perättäisen Suomen mestaruuden pesäpallossa ja SJK oli jalkapalloilun Suomen cupin finaalissa, tosin häviävänä osapuolena.

Vimpelin, kylän jossa asuu 3011 ihmistä, joukkue oli neljännessä finaalissa koko ajan kuskin paikalla. Se, että joukkue pystyi kukistamaan Sotkamon ( 10 455 asukasta ) sen kotikentällä, oli historiallinen teko. Siihen on pystynyt aikaisemmin vain Pattijoki vuonna 2008.

Vimpeli kunnioitti vastustajaansa sen verran, ettei kylvettänyt mestaruudesta saatavaa Poikaa Sapsojärvessä, poika vain katseli rannalla kun pelaajat kylpivät naapurin vesissä. Vuosipesu on edessä sunnuntaina, kun Poika kylpee pelaajien kanssa Saarikenttää ympäröivässä Savonjoessa.

Finaalit olivat huippujännittäviä, periaatteessa juoksun pelejä. Vimpelin ase oli materiaalin laajuus. Vaikka maan paras vaihtaja Sami Haapakoski ei pystynyt pelaamaan finaaleissa, ei Vimpeli hyytynyt. Ja kun maan parhaisiin sieppareihin kuuluva Matias Rinta-aho loukkasi polvensa ennen finaaleja ja joutui seuraamaan finaalit katsomosta, ei sekään hyydyttänyt joukkuetta. Vaihtopenkiltä löytyi mitat täyttäviä pelaajia, Vimpelin tulevaisuus näyttääkin hyvältä.

Sotkamon pukukopissa tarvitaan sen sijaan uusia tuulia. Jymykin koki kauden aikana loukkaantumisia, mutta omien juniorien sijasta pelinjohto kaivoi kehiin jo kertaalleen uransa lopettaneita konkareita. Olen ennen kehunut Sotkamon tapaa rakentaa joukkuetta, nostaa aina nuoria mukaan ryhmään. Nyt sillä suunnalla on peiliin katsomisen paikka, miltä joukkueen tulevaisuus näyttää kun edessä on vääjäämättä sekin hetki kun Toni Kohonen ja Roope Korhonen lopettavat? Edessä on kovat ajat, josta ei selviä ilman kovia ostoksia.

Vimpelissä tilanne on päinvastainen, nuoria pelaajia tuodaan vuosittain mukaan pelaavaan yhdeksikköön, tulevaisuus näyttää hyvältä, suorastaan loistavalta. Pesikseen voi sanoa syntyneen uuden dynastian.

 

Veikkausliigassa kauden alussa flopannut Seinäjoen Jalkapallokerho raivasi tiensä Suomen cupin finaaliin, mutta jäi siinä HJK:n jalkoihin. SJK on ollut tällä kaudella otsikoissa , vaihdettuaan päävalmentajaa kuin työmies paitaa. Nyt on menossa kauden neljäs valmentaja.

Seuran omistajaa Raimo Sarajärveä kuvaillaan jopa Pohjanmaalla värikkääksi persoonaksi, rohkeudenpuutteesta häntä ei ainakaan voi syyttää. Mies hoiti Seinäjoelle Suomen komeimman jalkapallostadionin, vastaavaa ei ole edes HJK:lla.

Sarajärvi on laittanut puitteet kuntoon ja Seinäjoella on myös herätty fudisbuumiin. Yleisöä riittää jatkossakin katsomoihin, kunhan joukkue vain taistelee mitaleista, tulevaisuudessa myös mestaruudesta.

Sarajärvi on "rakentamassa" jalkapalloakatemiaa Kuortaneen Olympic training centerin yhteyteen. Akatemiassa yhdistettäisiin koulunkäynti, opiskelu, harjoittelu ja pelaaminen ammattimaisessa ympäristössä. Hanke hakee vertaistaan Suomessa ja kun se saadaan käyntiin, tuottaa Pohjanmaa liukuhihnalta huippupelaajia SJK:lle ja muillekin seuroille.

Suomalainen jalkapallo tarvitsee Sarajärven kaltaisia visionäärejä, joille sana mahdottomuus on täysin tuntematon käsite. Hänellä on käytössä vain yksi vaihde, "täysillä eteenpäin", mutta uskon sen tuottavan tulosta lähivuosina.

Pystyihän SJK nytkin haastamaan HJK:n, häviten finaalin vain maalilla.

2 kommenttia .

Liiga on nyt vedenjakajalla

Perjantai 15.9.2017 klo 17:55 - Jari Porttila

Jääkiekon pääsarjaa, liigaa on ehditty pelata vasta viikko ja jo nyt soppakulhossa kuohuu, läikkyy lähes yli. Viimeisen viikon aikana ei ole juuri muusta puhuttu kuin päähän kohdistuneista taklauksista. Ja mikä ikävintä, syystä.

Liigan kurinpitäjä on jakanut jo kolmelle pelaajalle lisärangaistuksia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ässien Matti Lamberg sai perjantaina 13 ottelun rangaistuksen lanattuaan Valtteri Hietasen kanveesiin. Häntä ennen rangaistuksia saivat Kärppien Jari Sailio ja SaiPan Cody Kunyk. He saivat vain kolmen ja viiden ottelun pelikiellon.

Kiellot kertovat omaa hälyttävää kieltään siitä, että kaukalossa ei nyt ole kaikki kohdillaan. Siellä on taitopelaajia ja joukkuepelaajia, mutta valitettavasti siellä on myös pelaajia, joilta puuttuu kunnioitus toista pelaajaa kohtaan. Nämä "höyrypäät" ovat suuri vaara oikeille pelaajille ja myös lajille nimeltä jääkiekko.

Liigan johdossa pitäisi nyt ymmärtää, ettei Suomen suosituin urheilulaji oli mikään irrallinen saareke, joka voi elää omaa elämäänsä. Kaikella mitä kaukalossa tapahtuu, on merkitystä suuressa kuvassa. Jääkiekko on saanut yhteiskunnassa aseman, jossa se lähes ainoana urheilulajina voi katsoa tyytyväisenä kaikkia kaupallisia mittareita. Liigapeleihin riittää yleisöä, lajin TV-suosio on huikea, vanhemmat kustantavat käytännössä kaiken junioritoiminnan, yritykset puolestaan liigaseurojen pelaamisen.

Niin kauan kuin tämä yhtälö toimii, ei lajilla ole suuressa kuvassa huolen häivää.

Tätä suurta kuvaa voidaan kuitenkin vahingoittaa pysyvästi kaukalon sisällä. Jos sieltä tulee suuren yleisön puoleen jatkuvasti signaaleja, jotka kertovat jostain muusta kuin rehdistä urheilusta, saattaa toimiva yhtälö yhtä äkkiä kaatua.

Telian johdossa seurataan varmasti tarkasti, kuinka Liigan johto luovii nyt myrskyksi puhjenneesta tilanteesta ulos. Yhtiöhän osti miljoonilla Liigan ensi vuoden TV-oikeudet. Telia ei varmasti halua markkinoida ensi vuoden kruununjalokiveään aivovammoja tuottavana tuotteena, sellaisiahan nämä kaukalon "höyrypäät" ovat kauden alussa vastustajille tuottaneet.

Entisten ja nykyisten liigapelaajien on ymmärrettävä vastuunsa lajista nimeltä jääkiekko. Päähän taklaajiin pitäisi kohdistaa sellaisia sanktioita myös seuran puolesta, että luistimet aseteltaisiin jarrutusasentoon vähän aikaisemmin, eikä puun takaa tulevaa taklausta vietäisi loppuun saakka. Se olisi älypelaajan merkki, jos pystyisi näyttämään kaverille, että hei, huomasit kai mitä olisi voinut tapahtua, mutta ei tapahtunut, koska me pelaajat kunnioitamme toisiamme.

Viikon puheenaiheeseen ovat ottaneet kantaa myös jääkiekon ulkopuoliset tahot, ministeriä myöten. Liigan sisällä näille kannanotoille kuulemma naureskellaan, varmaan siis myös tälle blogille. Eihän minullakaan ole "alla" yhtään liigapeliä pelattuna, työn puolesta olen toki niitä katsonut tuhansia.

Se, että kaukaloväkivaltaan, jollaiseksi päähän kohdistuneet taklaukset voi rinnastaa, reagoidaan yhteiskunnan vaikuttajien puolelta kertoo paljon jääkiekon asemasta yhteiskunnassa. Laji ei varmasti halua menettää tuota erikoisasemaansa, mutta se voi sen tehdä, jos liiga ja erityisesti seurat eivät puutu kovalla kädellä höyrypäiden tekoihin.

Loppupeleissähän kyse on siitä, mikä on lajin "uuden" imagon vaikutus kuluttajiin ja sponsoreihin.  Antavatko Liiga ja seurat muutaman "höyrypään" viedä lajin lokaan?

1 kommentti .

Harkimo ja Johaug

Torstai 14.9.2017 klo 19:39 - Jari Porttila

Hjallis Harkimon johtama työryhmä sai sitten vuoden mietiskelyn jälkeen aikaiseksi selonteon, jossa todettiin että seuraavaksi liikunnan tilaa tarvitaan määrittämään parlamentaarinen työryhmä.

Näinhän ne urheilun ja liikunnan ongelmat, siis rahoitusongelmat ratkeavat, perustetaan työryhmä työryhmän perään. No sarkasmi sikseen.

Kun Hjallis nimitettiin työryhmän vetäjäksi olivat odotukset suuret, pystyisikö suorapuheinen Hjallis siihen mihin kukaan ei aikaisemmin ole pystynyt, järkiperäistämään yhdistysten sekamelskassa rypevän urheiluliikkeen ja sitä kautta ohjaamaan tukirahat toiminnan, eikä rakenteiden tukemiseen.

Ei pystynyt, vaikka alussa Hjallis sitä lupailikin.

Jotain saatiin sentään aikaan. Ehkä merkittävin ehdotus on 45 miljoonan rahaston perustaminen, josta tuettaisiin vuosittain 2-3 miljoonalla huippu-urheilijoita. Valtio pistäisi likoon 30 miljoonaa ja Olympiakomitea keräisi siihen 15 miljoonaa.

Rahaston pitäisi sitten sijoittaa tuo pääoma järkevästi, niin järkevästi, että sen tuotto olisi 5 prosenttia vuodessa. Pankkien korot ovat nollassa, joten raha pitäisi tehdä sijoittamalla. Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio toimii Ilmarisen toimitusjohtajana. Eläkevakuutusyhtiö hallinnoi Suomen valtion budjetin kokoista sijoitusomaisuutta, viimeisen 20 vuoden aikana sen sijoitusasiantuntijat ovat saaneet pääomalle keskimäärin 4,2 prosentin tuoton, joten Hjalliksen ajatus on täysin mahdollinen.

Toivotaan, että asia etenee nopeasti.

x x x x x x x

Norjassa kohistaan jälleen Therese Johaugin doping-pannasta. Johaug osallistui yhdessä Marit Björgenin kanssa yhden sponsorin juhlatilaisuuteen, jossa juuri Johaug ja Björgen olivat pääosassa. Johaugin näyttää olevan vaikea ymmärtää, että hän on todellakin saanut kilpailukiellon anabolisten steroidien käytöstä. Se on ehkä jopa ymmärrettävää, mutta se että Norjan hiihtoliitto ei sitä tajua on jo huolestuttavaa.

Norjan hiihtoliiton olisi nyt ymmärrettävä, että samalla kun CAS korotti Johaugin saamaa rangaistusta, se näpäytti myös kovalla kädellä Norjan hiihtoliittoa, joka olisi ollut valmis painamaan doping-rikkeen villaisella. Käytöksellään Norjan hiihtoliitto vahvistaa vain sitä käsitystä, jonka mukaan norjalaiset luulevat voivansa tehdä kansainvälisessä hiihtoyhteisössä mitä vaan, säännöistä piittaamatta.

Moiseen käytökseen ei edes norjalaisilla ole varaa.

 

6 kommenttia .

Räty,Nevala, Siitonen ja Harju palaavat kehiin

Tiistai 5.9.2017 klo 12:19 - Jari Porttila

Suomalaisessa yleisurheilussa kesä oli yksi nykyhistorian heikoimmista. Syitä heikkoon menestykseen on varmasti useita, nyt urheilijoiden ja valmentajien on tutkittava harjoituspäiväkirjoja rehellisesti ja analysoitava heikon menestyksen syyt.

Urheiluliiton on myös tunnistettava ne valmennukselliset solmukohdat, joihin se voi vaikuttaa. Ja sen jälkeen niihin on vaikutettava.

Valmennusosaamista Suomesta kyllä löytyy, entisaikojen huippuvalmentajat ja huippu-urheilijat julkistivat tiistaina sopimuksen, jossa he tarjoavat valmennusapua Suomen aikuisurheiluliitolle, suomeksi sanottuna veteraaniurheilijoille.

Päänavaus on hieno, mutta hiukan pistää miettimään, miksi aikuisurheiluliitto, eikä SUL?

Kysyin asiaa taustahenkilöiltä ja he kertoivat, että aikuisurheiluliitto oli ollut asiassa aktiivinen. Samaan hengenvetoon voisi kysyä, miksi SUL ja valmennusjohtaja Jorma Kemppainen ei ole ollut aktiivinen?

Serp oy:n nimellä toimivat valmentajat/urhelijat ovat alansa huippuja. Vai mitä sanotte nimilistasta jonka olen kuullut: Seppo Räty, Hannu Siitonen, Pauli Nevala, Arsi Harju, Into Turvanen, Mauri Auvinen ja Jorma Markus. Ja tässä on vain osa huippunimistä. He antavat siis valmennuksellista apua kaikille halukkaille.

Tämän ryhmän entiset urheilijat, Räty, Siitonen, Nevala ja Harju ovat tuoneet yhteensä 12 arvokisamitalia, joista kuusi olympiamitalia! Olympiavoittajia joukossa on kaksi ( Nevala ja Harju ), Siitosella ja Rädyllä on olympiahopeaa ja Rädyllä näiden päälle vielä kaksi olympiapronssia.

Turvanen ja Auvinen toimivat valmennuspäällikköinä ajanjaksoina, jolloin suomalaiset haalivat tukuttain mitaleita arvokisoista. Tietotaitoa ryhmästä siis löytyy, nyt on kyse vain siitä, kenelle tuo tieto ja taito kelpaavat?

Olympiakomitea asetti seuraavien kaksien olympialaisten tavoitteeksi kymmenen mitalia. Tavoitteen saavuttamiseksi kannattaa varmasti hyödyntää kaikki saatavissa oleva uusi mutta myös vanha tieto. Uskon, että Serpin valmentajilla sitä löytyy. Ja uskon, että he ovat valmiit jakamaan tietojaan myös muille kuin veteraaniurheilijoille.

Sinänsä on hienoa, että entiset urheilijat ja valmentajat kantavat huolta yleisurheilun tulevaisuudesta niin paljon, että ovat valmiit iskemään kouransa santaan. Erikoista asiassa on se, ettei heidän apuaan ole hyödynnetty aikaisemmin, vaan heidän itsensä on "tyrkytettävä" tietotaitoaan.

Vahvan ja menestyvän johtajan merkkihän on se, että hän uskaltaa palkata avukseen henkilöitä, jotka saattavat tietää asioista jopa enemmän kuin hän itse. Suomessa tilanne on valitettavan usein se, että johtajat hakevat alaisia aivan muilla kriteereillä kuin osaamisella.

Vanhat jermut ovat nyt heittäneet haasteen, he ovat valmiita tekemään töitä suomalaisen yleisurheilun menestyksen eteen. Samalla he ovat siirtämässä yleisurheilun valmennusta nykyaikaan, heiltä voi tilata luentoja ja leirikäyntejä kuka tahansa maksua vastaan.

Yleisurheilussahan ei ole totuttu maksamaan valmennuksesta samaan tapaan kuin esimerkiksi jääkiekossa. Siellähän vanhemmat maksavat kovia summia kuukaudessa, jotta lapset saavat ohjattua valmennusta jo junnuiästä lähtien. Kukaan ei kyseenalaista tätä mallia.

Nyt tuota mallia ollaan jalkauttamassa yleisurheiluun. Jos haluaa tietotaitoa maailman terävimmältä huipulta, on sitä saatavissa. Kyse on vain siitä, halutaanko sitä vai ei.

 

1 kommentti .

Valmennusjohdon katsottava peiliin

Torstai 10.8.2017 klo 17:38 - Jari Porttila


Lontoon MM-kisat ovat näyttäneet suomalaisille yleisurheilun nurjan puolen. Viimeksi keskiviikkona Camilla Richardsson loukkasi nilkkansa 500 metrin juoksun jälkeen, sen jälkeen kisa oli taistelua äärettömän kovaa kipua vastaan.

Jokainen, joka on joskus nyrjäyttänyt nilkkansa, tietää kuinka vaikeaa jalalla on edes kävellä. Richardsson törmäsi 500 metrin juoksun jälkeen eteensä kaatuneeseen kilpasiskoon sillä seurauksella, että hänen nilkkansa vääntyi. Jalka säteili heti kovaa kipua, jos kyseessä ei olisi ollut arvokisat olisi Camilla keskeyttänyt heti.

Nyt hän taisteli maaliin saakka toispuolisen tekniikan turvin, sillä hän ei pystynyt ponnistamaan kipeytyneellä nilkalla, vaan joutui aitomaan esteet yli väärä jalka edellä. Jokainen esteiden ylittämistä joskus yrittänyt tietää kuinka vaikeaa se on.

Silti tv-yleisö raivosi somessa Richardssonin juoksun jälkeen, ymmärtämättä minkä vuoksi juokseminen oli niin vaikeaa. Ehkä YLE:n asiantuntija olisi voinut avata asiaa, niin ettei Richardssonin olisi tarvinnut vastaanottaa sellaista vyöryä negatiivista palautetta.

Moukarin karsinnassa David Söderberg kiskaisi sijalle 15, vaikka on pystynyt koko kesän aikana heittämään kaksi kunnon kisaa. Söderbergin sijoitus on suomalaisten paras tähän mennessä, eikä sitä voi nokittaa kuin Tero Pitkämäki.

Suomalaisten suoritukset eivät ole Lontoossa ole olleet lähelläkään sitä mitä on odotettu, vielä kauempana siitä mitä on toivottu. SUL:n valmennusjärjestelmä pistettiin viime syksynä uusiksi, joten uusilta valmennusvastaavilta ei voitu odottaakaan vielä selkeää ryhtiliikettä tulosten muodossa. Mutta harva jaksoi myöskään uskoa siihen, että uudistusten myötä otettaisiin vielä uusi pohjakosketus.

Valmennuksen johtaja Jorma Kemppainen kantaa tietenkin päävastuun siitä, missä suomalainen yleisurheilu huipputasolla makaa. Kemppinen on kantanut tulosvastuuta Lontoon olympialaisten 2012 jälkeen, astuessaan virkaansa hän totesi "ettei tämän alemmas voida mennä"( IS 9.7.2012 ). Lontoosta 2012 yleisurheilijat saivat sentään Antti Ruuskasen hopean, Tero Pitkämäen neljännen ja Ari Mannion 10. sijan.

Nyt edes yksi sijoitus 10 parhaan joukkoon on Tero Pitkämäen varassa. Teron kausi on tosin ollut loppupuolella mollivoittoinen, joten jo finaaliin selviäminen vaatii täydellistä heittoa.

Eli Kemppaisen lupaus, ettei olympiamenestystä alemmas enää mennä, olikin vain sanahelinää. Viidessä vuodessa on tultu huipputasolla tuloksellisesti vain alaspäin, joten olisiko syytä miettiä mitä valmennusjohto on tehnyt?

Ensin kesti neljä vuotta huomata, että valmennusjärjestelmä on uusittava. Odotetaanko nyt vain toiveikkaana seuraavat neljä vuotta, että jotain tapahtuu?

En jaksa uskoa, että huipulle pyrkivä urheilijamateriaali olisi olennaisesti heikentynyt viimeisten vuosien aikana. Syy menestyksen puutteeseen onkin kaivettava harjoitusolosuhteista, valmennuksesta ja sen toteuttamisesta.

Tässä tilanteessa ei kannata yrittää piiloutua puun taakse, sulkea silmiä ja korvia ja elää kuin ympäröivää maailmaa ei olisi. Siellä se on, karuine faktoineen.

 

 

2 kommenttia .

Makwalan kujanjuoksu

Keskiviikko 9.8.2017 klo 20:33 - Jari Porttila

Isaac Makwalan kohtelu MM-kisoissa herättää tunti tunnilta enemmän kysymyksiä. Viimeisenä vetona IAAF myönsi Makwalalle oikeuden juosta 200 alkuerät yksin, kaksi päivää muita myöhemmin. Ja kahden tunnin kuluttua omasta alkuerästään hänellä on jo edessä välierät.

Soppa sai alkunsa, kun Makwala tunsi itsensä huonovointiseksi maanantaina lämmittelyalueella ennen 200 metrin alkueriä. Tämä on faktaa, mutta mitä sitten tapahtui? Siitä meillä on liian monta versiota.

Ei ole selvää, hakeutuiko Makwala itse lämmittelykentällä päivystävän lääkärin luokse, vai veikö joku muu hänet sinne. Ei ole selvää, halusiko Makwala juosta heikosta olostaan huolimatta 200 metrin alkuerät, vain määräsikö kentällä päivystänyt lääkäri hänet vetäytymään.

Jos Makwala olisi itse halunnut jättää alkuerät väliin, olisi hän tarvinnut siihen lääkärintodistuksen. En ole varma siitä, onko Botswanan joukkueella kisoissa oma lääkäri, mutta jos on, hän olisi voinut kirjoittaa Isaacille "saikkua" ja homma olisi ollut sillä selvä.

Faktaa on se, että jos urheilija, varmistettuaan osanottonsa lajiin jää siitä pois, voidaan se tehdä vain lääkärintodistuksen turvin. Muuten urheilijan kisat ovat sääntöjen mukaan ohi.

Asiantuntijoiden mukaan IAAF vastaanottaa kisojen aikana tällaisia todistuksia ja jos ne ovat lääkärin allekirjoittamia, ne menevät sellaisinaan läpi.

Nyt herää väistämättä kysymys, kuka diagnosoi Makwalalla olevan tartuntataudin, joka vaatii 48 tunnin eritystä? Tämähän on esitetty syyksi siihen, ettei miestä päästetty juoksemaan 400 metrin finaaliin, vaikka hän ilmaantui harjoituskentän porteille ja vakuutti olevansa juoksukunnossa.

Outoa on myös se, että harjoituskentän portilla järjestysmiehet estivät Makwalan pääsyn sinne, vaikka hänellä oli asianmukainen akreditointi alueelle. Makwalan facebook-päivityksen mukaan kyseessä olivat Britanian terveysviranomaisten asettamat järjestysmiehet. Eikö siis MM-kisoissa pädekään IAAF:n säännöt?

Makwalan kysyy FB-päivityksessään kuinka hänelle on voitu määrätä 48 tunnin karanteeni ilman, että kukaan on diagnosoinut häneltä mitään tautia. Makwalan mukaan häneltä ei otettu maanantaina mitään näytettä tutkimuksia varten.

Nyt on pakko ihalla brittien terveydenhuollon tasoa. Siellä lääkäri voi pelkällä katsekontaktilla todeta urheilijan kärsivän noroviruksesta. Suomessa asian toteamiseen tarvitaan vielä näytteen otto ja sen tutkiminen.

Tuntuu järkyttävältä, että Britanian terveysviranomaiset voivat omavaltaisesti määrätä kenet tahansa 48 tunnin karanteeniin mutu-tuntumalla tehdyn taudinmäärityksen perusteella. Yhtä kummalliselta tuntuu se, että vaikka Makwala oli siis määrätty karanteeniin, sai hän pyöriä maanantaina harjoituskentällä ja liikkua urheilijahotellissa sen kaikissa tiloissa muiden urheilijoiden kanssa.

Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.

Vähintä mitä Sebastian Coen johtama IAAF voi nyt tehdä, on tuoda kulkisuuteen selvitys siitä, mitä todella tapahtui, kenen määräyksestä Makwalalta kiellettiin osallistuminen 400 metrin finaaliin, mihin sääntöpykälään se perustui ja miksi, kaikesta huolimatta Makwalalle järjestettiin oma 200 metrin alkuerä?

Kommentoi kirjoitusta.

Kisaturisteja?

Tiistai 8.8.2017 klo 15:09 - Jari Porttila

Yleisurheilun MM-kisoista on pian puolet takana ja Suomen mitalisaldo, itse asiassa finaalipaikkojen saldo näyttää nollaa. Sosiaalisessa mediassa melskataan jo kuin viimeistä päivää, urheilijat haukutaan kisaturisteiksi, kielikuvat ovat käsittämättömiä.

Pysähdytäänpä nyt hetkeksi, vedetään henkeä myös siellä somen puolella ja yritetään tarkastella suomalaismenestystä stadionlajeissa faktojen pohjalta.

Arttu Pajulahden tie nousi pystyyn pituuden karsinnassa, hänen tuloksensa oli alle normaalitason, mutta ei häneltä finaalipaikkaa edes odotettu. Minna Nikkasen seiväskarsinta meni samaan tahtiin, tulos normaalia heikompi, mutta finaalipaikkaa ei etukäteen edes odotettu.

Kristiina Mäkelä hyppäsi 3-loikan karsinnassa kauden parhaansa, mutta ei päässyt sillä finaaliin. Kauden paras arvokisoissa on hyvä saavutus.

Simo Lipsanen sai maanantaina päälleen kuraa, kun loikkapaikalla syntyi kauden kolmanneksi heikoin tulos eikä finaalipaikkaa irronnut. Heikommin Lipsanen on hypännyt SM-kisojen ja nuorten EM-kisojen karsinnassa. Lipsasen kohdalla kausi on ollut tähän saakka loistava, huippuna uusi SE ja nuorten EM-hopea. MM-karsinnassa ei enää kulkenut, mutta ei se hänestä epäonnistujaa tee. Vuosi sitten Lipsasen ennätys ulkona oli 16.16, nyt se on 17.14.

Tuntuukin siltä, että kotikatsomoissa ei oikein ymmärretä minkä tasoisista kisoista Lontoossa on kyse. Jos ei ole seurannut maksukanavan puolelta kauden Timanttiliigan kisoja, ei toki voi vaatiakaan suurta ymmärtämystä, silloin pitäisi ymmärtää pitää kommentointikin kohtuuden rajoissa.

 Kymmenet tuhannet urheilijat ympäri maailmaa ovat yrittäneet kauden aikana rikkoa MM-rajoja ja päästä kisoihin. Jos suomalaisurheilija on rajan rikkonut ja päässyt niiden noin 30 urheilijan joukkoon, jotka on kisoihin kutsuttu, niin häntä pitäisi kunnioittaa jo tuon saavutuksen perusteella.

Yhdysvalloissa on käsite olympic athlete, se on kuin kunniamaininta, sitä voivat käyttää vain olympialaisissa kilpailleet urheilijat. MM-areenalla tilanne on sama, jo sinne pääsy on loistava saavutus.

Tässä kohtaa moni jo huutaa, että kisoihin mennään voittamaan, ei osallistumaan. Totta, mutta voittaakseen on urheilijan päästävä tasolle, jossa pienen epäonnenkin koittaessa tulostaso on niin kova, että hän taistelee mitalista. Tällä tasolla ei ole nyt kukaan suomalaisurheilija. Maailmankin tasolla tällaisia urheilijoita löytyy vain muutama.

Varmoja mitalisteja on siis vain muutama, eikä heidän joukossaan ole yhtään suomalaista. Tällä hetkellä mitalitaisteluun voi suomalaisista teoriassa yltää vain Tero Pitkämäki, joskin hänen viimeiset kisat antavat korkeintaan mahdollisuuden taistella finaalipaikasta.

Kaikki muut suomalaisurheilijat ovat Lontoossa taistelemassa omaa tasoaan vastaan, eikä se taso riitä tällä hetkellä realistisesti finaalipaikkaan.

Suomella on kisoissa 12 urheilijaa, heistä vain kahdeksan kilpailee stadion-lajeissa, joissa kutsukriteerit ovat kovemmat kuin maratonilla ja kävelyssä. Samaan aikaan Ruotsi sai kisoihin 32 urheilijan joukkueen, siis se samainen Ruotsi, jota suomalaiset ovat viime vuosina kurittaneet maaottelussa. Ruotsissa on osattu mitä ilmeisimmin jotain oikein, kun maan yleisurheilu menee eteenpäin laajalla rintamalla.

Ei yleisurheilu Suomessakaan ole joutumassa marginaalilajiksi. Olen seurannut Lontoon MM-kisoja kehä kolmosen ulkopuolella, täällä laji voi hyvin ja kiinnostaa nuoria. Urheiluliiton päättäjienkin olisi nähtävä laaja kuva, eikä pelättävä panostaa maaseudulle, josta lajin huiput lähes poikkeuksetta tulevat.

Suurissa kaupungeissa nuoret tuppaavat hakeutua joukkuelajien pariin, mutta maaseudulla lajivalinta on vielä monen kohdalla yleisurheilu ja hiihto.

 

2 kommenttia .

Käsittämätöntä kohtelua

Sunnuntai 6.8.2017 klo 19:18 - Jari Porttila

Käsittämätöntä kohtelua

Miesten 100 metrin finaali oli juuri niin jännittävä kuin ennalta odotettiin. Vielä viisi metriä ennen maalia Christian Coleman oli kiinni kullassa, mutta Justin Gatlin puristi ulkoradalta viime metreillä voittoon. Se oli hänen toinen maailmanmestaruutensa 100 metrillä, ensimmäinen tuli Helsingissä 2005.

Kun suurelle valotaululle ilmestyi voittajan nimi, aloitti yleisö vihellys- ja buuauskonsertin. Sen mielestä voittaja oli väärä, he olisivat toivoneet Usain Boltin päättävän uransa kultaan- tai jos jonkun muun oli voitettava kisa, sen olisi pitänyt olla Colemanin.

Yleisön käytös juontaa juurensa vuoteen 2006, jolloin Gatlin kärysi toistamiseen dopingista. Hän sai ensin kahdeksan vuoden tuomion, mutta kun hän suostui yhteistyöhön USA:n antidoping-viranmaisten kanssa, puolitettiin rangaistus.

Gatlin on kärsinyt saamansa rangaistukset kummastakin kärystä. Rangaistusten pituudesta voidaan toki olla mitä mieltä vain, mutta koska hän on sovittanut vilppinsä- ei siis suinkaan rikosta- on hän IAAF:n sääntöjen mukaan oikeutettu kilpailemaan kansainvälisissä kisoissa.

Gatlin on myös ollut doping-viranomaisten silmätikku paluunsa jälkeen. Seitsemän viimeisen vuoden aikana testaajat ovat tulleet hänelle tutuksi, IAAF:n julkaiseman listan mukaan hän on joutunut testeihin vuosittain yli neljä kertaa vuosittain. Tätä tarkempia lukuja IAAF ei julkista.

Gatlin on siis joutunut paljon kovemman testausohjelman kohteeksi kuin esimerkiksi norjalaiset huippuhiihtäjät, kun testaajat voivat olla oven takana koska tahansa, pitäisi olla todella kylmäpäinen urheilija, jotta ottaisi riskin käyttää dopingia.

Gatlin oli siis Lontoon lähtöviivalla olleista varmasti testatuin urheilija.

Tätä taustaa vasten Gatlinin saama kohtelu yleisöltä oli vähintäänkin mauton. Lontoossakin kilpailee useita ainakin kerran kärynneitä urheilijoita, mutta vain Gatlinille buaataan. Se ei tunnu kovin reilulta.

Olen haastatellut Gatlinia useita kertoja ja on pakko sanoa, että hän on yksi mukavimmista ja jalat maan päällä olevista tähdistä. Menestys ei ole noussut päähän samalla tavalla kuin muutamalle muulle sprintterille. Keskusteluissamme hän on myöntänyt virheensä, mutta painottanut myös sitä, että hän on kärsinyt saamansa rangaistukset.

Ja niin kauan kun doping-kärystä ei saa heti elinikäistä kilpailukieltoa, on hänellä oikeus kilpailla. Toinen asia onkin sitten se, pitäisikö doping-sääntöjä muuttaa niin, että kärystä seuraisi aina elinikäinen kilpailukielto. Tätä on monesti ehdotettukin, mutta ymmärtääkseni suurin este sille on lainsäädäntö.

Justin Gatlin täytti muuten helmikuussa 35-vuotta. Hän on 100 metrin vanhin maailmanmestari.Ikänsä puolesta hän voisi kilpailla jo veteraanisarjoissa. Ikä onkin pikajuoksussa vain numerosarja passissa, sillä Bolt on neljä vuotta Gatliniä nuorempi. 21-vuotias Coleman onkin niitä tulevaisuuden tähtiä, joita jatkossa tarkkailemme.

 

1 kommentti .

Löytääkö Bolt voittajansa?

Lauantai 5.8.2017 klo 20:07 - Jari Porttila

Lauantai-illan kuuma kysymys Lontoon illassa on se, päättääkö Usain Bolt uransa 100 metrin maailmanmestaruuteen?
Bolt näytti Monacon Timanttiliigan kisassa, että vauhti on löytymässä. Lontoon alkuerissä meno oli juuri sellaista, kun se alkuerissä on ollut. Bolt otti lähdön varman päälle, alkukiihdytys oli kankea, mutta 60-80 metrin välin hän tuli sen verran kovaa, että pystyi laskettelemaan maaliin kevyesti.
Välierät kertovat jo paljon enemmän siitä, mihin Bolt voi kisoissa yltää, sillä Boltin erässä juoksee toinen hänen kovista haastajista, Christian Coleman.
Vasta 19-vuotias amerikkalainen juoksi kesäkuun alussa ennätyksensä 9,82. Yhdysvaltojen mestaruuskisojen jälkeen hän ei lähtenyt Euroopan kiertueelle, vaan keskittyi harjoittelemaan. Alkuerissä syntyi jo aika 10,01, joten kuntonsa puolesta Coleman on valmis haastamaan Boltin ja kun ensimmäinen kohtaaminen tapahtuu jo välierissä, saattaa silloin rapista myös nuorukaisen Boltia kohtaan tuntema kunnioitus ja kisajännitys.
Toinen Boltin uhkaaja tulee myös Yhdysvalloista. Justin Gatlin ei ole ollut tänä vuonna terävimmässä iskussaan, mutta myös hän on kova arvokisajuoksija. Gatlinin taustalta tosin löytyy myös pitkä doping-tuomio, mutta sen jälkeen hän on juossut tiukasti testattuna ennätyksensä. Gatlin voitti muutama vuosi sitten Roomassa Boltin, joten hän on niitä harvoja juoksijoita, joka on kukistanut jamaikalaisen radalla.
MM-finaalissa on kuitenkin paineet, joista selviävät vain kovapäisimmät, kysykää vaikka Asafa Powelilta. Bolt tietää kuinka paineita käsitellään, Gatlinkin osaa niitä käsitellä, ainakin kovakuntoisena. Coleman tuskin vielä edes tietää, mitä menestyspaineet ovat.
Olisi hienoa nähdä Bolt juhlimassa uransa päätöstä maailmanmestarina, toisaalta en panisi pahaksi, vaikka Coleman tulisi ja kaataisi mestarin tämän viimeisessä henkilökohtaisessa arvokisastartissa.
MM-kisojen suomalaissuoritukset ovat olleet jokseenkin odotettuja. Kristiina Mäkelä venyi 3-loikan karsinnassa kauden parhaaseensa, se on arvokisoissa hyvä suoritus.
Arttu Pajulahden esitys pituudessa oli alle hänen oman tulostasonsa, samoin Minna Nikkasen seipäässä. Kummaltakaan ei odotettu finaalipaikkaa, mutta tulosten olisi toki pitänyt olla MM-näyttämöllä kovempia.
Suomalaisten onnistumisprosentti on tällä hetkellä 33%, eli juuri tilastollinen todennänöisyys.

1 kommentti .

Olisiko aika ottaa opiksi?

Sunnuntai 23.7.2017 klo 19:45 - Jari Porttila

Olisiko aika ottaa opiksi?

Suomelta lähtee yleisurheilun MM-kisoihin Lontooseen kaikkien aikojen pienin joukkue. Koko määrittelee myös odotukset, nekin ovat alhaiset, vain Tero Pikämäki voi edes teoriassa taistella mitalista.
Sanotaan se nyt heti alkuun suoraan ja kiertelemättä, Kalevan kisat osoittivat yleisurheilumme kelluvan tällä hetkellä sen kuuluisan pelastusrenkaan varassa- aikuisiässä.
Kalevan kisoissa yksikään urheilija ei yltänyt MM-kisojen tulosrajaan, itse asiassa kukaan ei päässyt edes lähelle rajaa. Tässä vaiheessa yleisurheiluväki yrittää iskeä pöytää sen tutun "SM-kisoissa taistellaan vain mitaleista"-kortin. Turhaan, sillä jos lajin taso on kova, niin myös SM-kisojen tulostaso on kova.
Missä sitten on menty metsään, kun ylimmän valmennustukiryhmän urheilijoista suurin osa on loukkaantuneena? Vastuulliset valmentajat eivät nyt saa yrittää vetäytyä "sää"-kortin taakse, sillä siitä ei todellakaan ole kyse.
Yleisurheiluväen olisi korkea aika nöyrtyä sen verran, että katseltaisiin ympärille. Hiihtoliitto satsasi viime vuonna yhdessä olympiakomitean kanssa urheilijoiden terveyspalveluihin, tukea annettiin ravintopuolelle, lihashuoltoon ja lääkintähuoltoon. Ja kuinkas sitten kävikään, Lahden MM-kisat joutui jättämään väliin vain yksi selkänsä telonut urheilija.
Urheiluliitolla ei ole enää varaa hukata harvoja huippujamme loukkaantuneiden listalle. Kun liitto palkkasi viime syksynä Tommi Evilän valmennuksen johtajaksi Jorma Kemppaisen alaisuuteen, pitäisi liiton valmennusjohdosta löytyä myös huippu-urheilun näkemystä. Evilä oli urheilijana ehdoton, nyt häneltä pitää löytyä samaa särmää valmennusjohtajana. Kompromisseihin ei ole enää varaa, sen tämä vuosi on näyttänyt.
Vaikka Kalevan kisojen tulostaso oli mitä oli, näyttivät muutamat nuoret, että löytyy Suomelta tulevaisuudessakin kovan tason yleisurheilijoita. Oliver Helander on monipuolinen huippu-urheilija, onneksi hän on valinnut lajikseen keihäänheiton. Seinäjoen 80 metriset osoittivat, että hänellä on potentiaalia vaikka mihinkä.
Loikkapaikalla Simo Lipsanen on jo rikkonut 17 metrin rajapaalun, hänellä on kaikki mahdollisuudet nousta lajin ehdottomalle huipulle.
Suomalaiset kahmivat nuorten arvokisoissa mahtavan mitalisaaliin, joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Kuten on näyttänyt viimeiset 20-vuotta. Jostain kumman syystä Suomessa ei ole pystytty tuomaan nuorten sarjoissa mitaleita ottaneita urheilijoita aikuisiässä huipulle. Näin pienessä maassa siihen ei ole varaa. Toivottavasti joku SUL:n valmennusjohdosta ottaa asiakseen tämän sektorin. Kaikkista nuorissa mitalin ottaneista ei välttämättä tule mitalisteja aikuisten kisoissa, mutta heille pitäisi ainakin taata mahdollisuus tavoitella sitä.
Onko suomalainen valmennussysteemi viritetty sille tasolle, että heillä olisi realistiset mahdollisuudet tavoitella menestystä? Väitän, että ei ole.

4 kommenttia .

Keihäskaaret hukassa

Maanantai 17.7.2017 klo 19:19 - Jari Porttila

Suomalaisten paraatilajin, keihäänheiton nykytila on paljastanut sen, mistä lajivalmentaja Petteri Piironen on varoitellut jo muutaman vuoden ajan. Laji on ollut ja on liiaksi Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen varassa.
Ruuskanen ei tällä kaudella heitä, Ari Manniosta ei tiedä, mutta näyttää siltä, että hänenkin kautensa meni talven leikkauksen myötä.
Nyt ollaan sitten pelkästään Teron varassa, muut heittäjät ovat jämähtäneet 76-79 metrin tasolle. Ja sillä tasolla ei pärjätä kuin piirikunnallisissa kisoissa, pelkästään Saksasta löytyy kolme yli 88 metrin miestä!
Mihin suomalaiset keihäänheittäjät ovat kadonneet? Miksi Teron ja Antin jalanjäljissä ei huipulle ole kasvanut uusia haastajia?
Voidaan tietysti vedota loukkaantumisiin, mutta se on vain veruke. Loukkaantumisten kohdalla on katsottava myös niiden taakse ja esitettävä se ikävältä kuulostava kysymys, harjoittelevatko suomalaisheittäjät väärin, kun loukkaantumisia tulee niin paljon?
Moni valmentaja sanoo tässä vaiheessa, että laji on niin raju, mutta se on vain toinen puoli totuudesta. Vastakysymyksenä voisin heittää,mettä miksi sitten saksalaiset pystyvät heittämään joukolla niin huikeita kaaria, ilman loukkaantumisia?
Suomalaisilla ja saksalaisilla on yksi suuri harjoituksellinen ero. Saksalaiset eivät tee heittoharjoituksia keihään kanssa talvella, ehkä se näkyy juuri tuossa loukkaantumisasiassa.
En väitä, että suomalaiset harjoittelisivat väärin, mutta väitän, että lihashuollosta tinkiminen näkyy loukkaantumistilastossa. Kun urheilijat elävät muutenkin nälkäkurimuksessa, niin vähistä varoista ei pistetä lanttiakaan lihashuoltoon. Pitäisikö liiton tulla tässä asiassa väkevämmin apuun?
Keihään MM-raja on 83 metriä. Sen ylittämiseen on toki mahdollisuuksia nappiheitolla useammallakin kaverilla, heistä lähimpänä rajan ylitystä lienee Teemu Wirkkala. Häneltä löytyy paukkuja jopa 85 metriseen.
Pitkämäki taistelee Lontoossa jopa mitalista, mutta vaikka sekin tulisi, niin ei Suomea enää valitettavasti voi sanoa keihäänheiton mahtimaaksi. Se titteli on mennyt saksalaisille.
Naisten puolella tilanne on vielä heikompi kuin miehissä. Kukaan suomalainen ei ole ylittänyt tällä kaudella edes 60 metriä, vaan kaikki naisheittäjämme ovat taantuneet viime vuodesta.
MM-kisojen tulosraja on 61.50, se pitäisi mennä vaikka silmät ummessa keskellä yötä, vaan eipä mene. Kun keskustelin toukokuussa Heli Rantasen kanssa naiskeihäänheiton nykytilasta, niin viesti oli selvä; tyyppejä on mutta harjoittelun laatuun on panostettava.
Naisheittäjille on 60 metrin viivasta muodostunut henkinen barrikaadi, kun sen rajan pitäisi olla 10 metriä kauempana. Maaimasta löytyy tälläkin kaudella 34 heittäjää, jotka ovat ylittäneet 60 metrin rajan, heistä kuusi on ylittänyt 65 metriä.
Maailman taso on niin heikko, että tässä olisi "varma" paikka napata Tokion olympialaisissa jopa mitali, kunhan ne henkiset rajat siirrettäisiin tarpeeksi kauas. Määrällisesti suomalaisnaiset harjoittelevat varmasti tarpeeksi, ongelmat taitavat olla heilläkin siellä laadun puolella.
Yksikään naiskeihäänheittäjämme ei ole siis ylittänyt MM-rajaa, mutta villi veikkaukseni on, että Seinäjoella rajan ylittävät Jenni Kangas (38. maailmantilastossa) ja Heidi Nokelainen (53.). Heillä on resursseja heittää 63-65 metrin kaaria, kunhan saavat "koneesta" ulos kaikki siellä piilevät tehot.

3 kommenttia .

Some-kohu oikeisiin mittasuhteisiin

Torstai 11.5.2017 klo 15:20 - Jari Porttila

Some-kohu oikeisiin mittasuhteisiin

Suomen jääkiekkomaajoukkueen tuskainen taival on saanut osakseen valtaisan huomion etenkin sosiaalisessa mediassa. Perinteiset tiedotusvälineet ovat sitten seuranneet some-kohua ja näin on syntynyt tälle ajalle tyypillinen ilmiö, kohu jota ei ole osattu laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Leijonat on lytätty sosiaalisessa mediassa ja perinteisen median on pitänyt seurata kohua lyttäämällä kaikki leijoniin viittaavakin.

Palataanpa nyt uutisten alkulähteelle ja yritetään asettaa mittasuhteet kohdilleen.

Suomi on pelannut MM-kisoissa neljä ottelua, voittanut niistä kaksi, hävinnyt yhden varsinaisella peliajalla ja yhden rankkareilla. Mikä olisi ollut sitten realismia tässä vaiheessa? Jos tilannetta arvioitiin ennen kisoja, niin tässä vaiheessa plakkarissa piti olla yhdeksän pistettä, eli kolme puhdasta voittoa. Nyt pisteitä on seitsemän, eli realistisesta tavoitteesta on jääty kaksi pistettä. Ei nyt niin maata murskaavaa.

Leijonien peliesitys on turnauksessa ollut samaa tasoa kuin mitä se on ollut koko kauden. Tässä asiassa ei siis ole kehitytty niin kuin olisi pitänyt. Leijonat hyökkää yhä niin hitaasti, että vastustaja ehtii aina ryhmittyä kunnolla pelin alle. Erikoistilanteiden pelaaminen on ollut heikkoa ja joukkueesta puuttuvat selkeät, korkean profiilin pelaajat.

Jos siis mietitään Leijonien pelitapaa ja nähtyjä suorituksia, niin niissä on toki parantamisen varaa. Vastuun tästä kantavat tietenkin pelaajat ja valmennus. Valmennuksen pitäisi asettaa pelin taktinen rima sille korkeudelle, jossa se olisi ylitettävissä. Nyt tuntuu siltä, seiväshyppytermejä käyttääkseni, että aloituskorkeuden sijaan rima on asetettu heti kuuteen metriin.

Lauri Marjamäki on saanut päävalmentaja osakseen paljon kritiikkiä sosiaalisessa ja myös perinteisessä mediassa. Entiset päävalmentajat Jukka Jalonen ja Hannu Aravirta ovat pitäneet sitä kohtuuttomana, mutta onko se ollut sitä?

Maailma ympärillämme on muuttunut muutamassa vuodessa hurjasti etenkin median suhteen. Nyt jokaisella suomalaisella on kädessään oma mediapaja, hän voi jakaa mielipiteitään heti Facebookissa, twitterissä ja muissa some-pohjissa. Kun tuhannet entiset lukijat ovatkin nyt kirjoittajia ja kun he kaikki huutavat yhteen ääneen somessa vaikkapa Marjamäen erottamisen puolesta, saattaa se näyttää hurjalta.

Tilannehan oli vielä 10 vuotta sitten täysin toinen. Aikaisemmin piti lehdille lähettää mielipidekirjoituksia postin kautta, sitten toimituksen tekemiä artikkeleita sai kommentoida netissä moderaattorin käsiteltyä vastaukset. Nyt jokainen voi huudella somessa, periaatteessa mitä haluaa.

Sosiaalisen median paine on tietenkin välillä kova, mutta sitä ohjaavat usein tunteet. Hetken raivo, joka asettuu tunnissa. Juuri tätä taustaa vasten meidän on luettava twitter- tai FB-viestejä. Ne ovat hetkensä perhosia. Niiden paine saattaa tuntua kohtuuttoman kovalta, mutta ne ovat vain hetken tuotteita.

Jos seurasi twitter-kirjoittelua Tshekki-ottelun aikana, niin 3-0 johdon jälkeen Lauri Marjamäki oli profeetta, jatkoajan alkaessa samat henkilöt olivat jo valmiit erottamaan hänet. Kun tunne voittaa analyyttisen tarkastelun, tuottaa se juuri tuollaisia purkauksia. Pitääkö niihin sitten reagoida? Ei tietenkään.

Marjamäellä on edessä päävalmentajana vielä kolme alkulohkon ottelua. Viikonlopun Norja ja Sveitsi-ottelut Suomen pitäisi etukäteisarvioiden mukaan voittaa, Kanadalta ei taas etukäteisarvioiden mukaan ole otettavissa pistettäkään. Jos kolmesta jäljellä olevasta ottelusta tulee odotusten mukaiset kuusi pistettä, pelaa leijonat puolivälierissä, eli joukkueen ensimmäinen tavoite on saavutettu.

Kun näissä MM-kisoissa on nähty ehkä enemmän yllätyksiä kuin normaalisti, ei puolivälierävastustajista uskalla sanoa vielä mitään. Eli jos on leijonat pelillisesti alisuorittanut, niin samaan ovat syyllistyneet Kanadaa lukuun ottamatta kaikki muutkin suurmaat.

Marjamäen toimia voi ja pitääkin arvioida peli peliltä, samoin pelaajien. Uskon, että valmennusjohto myös tekee näin, katsoo peiliin ja kaukaloon ja yrittää parantaa sitä, mitä voi parantaa. Näinhän jokainen huippu-urheilija ja huippuvalmentaja toimii.

Vasta turnauksen jälkeen on sen suuren analyysin paikka, myös liiton johdolla. Olympialaisten alkuun on enää kahdeksan kuukautta, heti MM-kisojen jälkeen on päätettävä millaisilla pelillisillä teeseillä sinne lähdetään. Suurin muutos MM-kisoihin verrattuna on se, että Etelä-Koreassa ei nähdä NHL-pelaajia. Se voi olla suuri etu Suomelle.

 

2 kommenttia .

Nöyryytys

Sunnuntai 7.5.2017 klo 20:30 - Jari Porttila

Ranskan 5-1 oli nöyryytys. Siitä ei pääse mihinkään.
Ranska oli jäällä kaikessa leijonia parempi, Ranska mykisti kotikatsomot täysin.
Arvostettu emeritusvalmentaja Juhani Tami Tamminen puki asian hyvin sanoiksi MTV:n jääkiekko facebook-sivujen mainiossa live-lähetyksessä. Tami tylytti, ettei joukkuetta ollut valmistettu mentaalipuolella kunnolla. Joukkue pelasi Tamin mukaan virkamieskiekkoa.
Tiedän, että etenkin nuorten keskuudessa Tamille naureskellaan, ei kannattaisi. Tamilla on valtaisa kokemus huippujääkiekosta, ensin pelaajana ja sitten valmentajana. Kannattaakin kuunnella tarkasti mitä Tami sanoo, siellä piilee totuuden siemen.
Sillä leijonat pelasi Ranskaa vastaan todellista virkamieskiekkoa, maalipaikkoja oli, mutta kun maaleja ei haluttu tehdä mustelmien kanssa, niin eihän niitä syntynyt siniviivalta kuin yksi.
Eihän Suomen olisi pitänyt kompastua Ranskan tasoiseen joukkueeseen. Samaan aikaan Suomen lohkon ykkössuosikki Kanada hoiteli Slovenian 7-2 ja toisessa lohkossa Venäjä kuritti Italiaa 10-1. Viime vuonna Suomi pelasi MM-finaalissa Kanadaa vastaan. Ei pelaa näillä näytöillä tänä vuonna.
Tami oli oikeassa myös toisessa asiassa, nimittäin siinä samassa, josta itsekin olen kirjoittanut, Jesse Puljujärven kohtelussa. Tamin mukaan Puljun istuttaminen penkillä kertoo valmennusjohdon ylimielisyydestä. Kommentti on kova ja toivottavasti valmennusjohto miettii, onko Tami oikeassa.
Hannu Aravirtakin myönsi MTV totalin kisastudiossa, että EHT-turnauksessa Pulju kärsi aikaerosta ja valmennusjohdon olisi pitänyt huomioida tämä.
Pulju pääsi vihdoin jäälle kolmannessa erässä ja kolisutteli heti ensimmäisessä vaihdossa ylärimaa. Hän oli ottelun paras suomalaispelaaja.
Kannattaa katsoa myös Julius Hongan esityksiä. Piskuinen pakki tuo mieleen Petteri Nummelinin ja Jan Suchyn. Hongalta löytyy pelirohkeutta, nopeutta ja ennakkoluulottomuutta.
Suomella on alkulohkossa jäljellä vielä viisi ottelua. Huomisesta Tshekki-pelistä ei voi odottaa pisteitä, ei myöskään Kanadan kohtaamisesta. Slovenia olisi pakko voittaa, jatkopaikka ratkeaa sitten Norja ja Sveitsi-otteluissa. Juuri nyt näyttää pahasti siltä, että niistäkin peleistä tulee armottoman kovia.

Kommentoi kirjoitusta.

Leijonilla edessä jyrkkä nousu

Lauantai 6.5.2017 klo 19:58 - Jari Porttila

Leijonien avauspeli Valko-Venäjää vastaan tuotti juuri sen mitä odotettiin, voiton. Harmi vain, että esitys jätti paljon enemmän kysymyksiä, kuin antoi vastauksia.
Jos leijonien peliä vertaa perjantain myöhäisotteluun Kanadan ja Tshekin välillä, niin ero lohkon suosikkeihin on musertavan kova. On pakko todeta, että leijonilla on jyrkkä nousu edessä, jos joukkue aikoo olla lohkossaan kahden parhaan joukossa.
Tshekki jatkoi pyöritystä Valko-Venäjää vastaan, joukkue pelaa aivan eri tasolla kuin leijonat ja kun Kanadan huipputähdet ovat yhtä kuumia, näyttää turnaus suomalaisin silmin vaikealta.
Jos leijonat ei ole lohkossaan kahden parhaan joukossa, tulee vastaan puolivälierissä Saksan lohkon ykkönen tai kakkonen, käytännössä siis Ruotsi tai Venäjä. Ja kun nekin ovat saaneet kasaan joukkueen, josta Lauri Marjamäki vain uneksi, niin huh huh.
Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Leijonien on ensin selvitettävä tiensä neljän parhaan joukkoon, eikä sekään ole vain ilmoitusasia.
Jatkossa joukkueen olisi pelattava samalla tasolla kuin avausottelun ensimmäiset 10 minuuttia. Silloin luistin kulki ja jokainen antoi jäälle kaikkensa. Niinhän sitä pitäisi pelata aina kun jäälle mennään, mutta jostain syystä viimeiset 50 minuuttia leijonat pelasi kuin hidastettuina. Siihen ei jatkossa ole varaa.
Voittanutta joukkuetta ei yleensä vaihdeta, tämä taitaa tietää sitä, että Jesse Puljujärvi istuu yhä penkinpäässä myös Ranska-ottelussa.
Lauri Marjamäki suututti lehtitietojen mukaan World cupissa jo osan NHL-pelaajista ja se näkyi kuulemma kieltäytymisaaltona MM-kisoihin. En ihmettelisi, jos Puljujärven saama kohtelu kertaantuisi jatkossa niin, että kevään kisat eivät kiinnosta enää valtaosaa ammattilaisista.
Se olisi todella ikävää, sillä kuten on nyt nähty, leijonat tarvitsee kaikkia pelaajia, jos halutaan menestyä MM-kisoissa.

Kommentoi kirjoitusta.

Miksi Puljua istutetaan penkillä?

Torstai 4.5.2017 klo 18:16 - Jari Porttila

 

Jääkiekon MM-kisat eivät ole vielä alkaneetkaan ja Suomen joukkueessa kuohuu jo kunnolla. Päävalmentaja Lauri Marjamäki päätti pistää Jesse Puljujärven ylimääräiseksi hyökkääjäksi ennen avausottelua, moni kysyy nyt miksi?
Marjamäki tuntee Puljun hyvin Kärppä ajoiltaan, joten kun hän pyysi Puljujärveä mukaan leijoniin vaikean ammattilaisvuoden jälkeen, uskoi moni, että Late tietää mitä tekee.
Puljulle oli julkisuudessa olleiden tietojen mukaan luvattu tietty rooli, eli paikka ykkös- tai kakkosketjussa ja ylivoimassa, eli juuri ne roolit, joissa hän parhaiten viihtyy ja tekee tulosta.
Kaikki oli siis hyvin kun Pulju palasi rapakon takaa Leijoniin Tshekin EHT-turnaukseen. Mutta kun Puljun tykki ja luistin olivat aikaeron ja matkustelun takia ruosteessa niissä peleissä, niin Marjamäen ajatukset muuttuivat. Hän päättikin heittää sunnuntaina 19-vuotta täyttävän Puljun suoraan rekan alle, pudottamalla Puljun pelaavasta miehistöstä.
Oliko tämä viisaan valmentajan oiva veto, jotta Puljusta saataisiin irti sitä samaa, kuin reilu vuosi sitten nuorten MM-kisoissa? Vai painoiko Late paniikkinappulaa saatuaan joukkueensa nimilistan vuoksi paljon kuraa niskaan jo ennen ensimmäistäkään MM-ottelua?
Puljujärvi ei tehnyt samanlaista läpimurtoa NHL-jäille kuin Patrik Laine tai Sebastian Aho. Mutta eipä Pulju saanut Edmontonissa samanlaisia mahdollisuuksiakaan, vaikka pelasi 28 ottelua (1+7). AHLssä Pulju pelasi 39 ottelua tehden 12 maalia ja antaen 16 maalisyöttöä.
Kaikki ja etenkin Marjamäki kyllä tietävät Puljun potentiaalin. Hän on juuri sellainen maalintekijä, joita seuraavien viikkojen aikana Leijonista taas etsitään. Miksi häntä ei siis ajeta heti sisään turnaukseen ja anneta hänelle peliaikaa, vastuuta ja ennen kaikkea luottoa?
Kun nuorelta pelaajalta vedetään koko ajan mattoa luistinten alta, näkyy se varmasti myös itseluottamuksessa. Nyt Marjamäellä olisi ollut tuhannen taalan paikka näyttää kyntensä valmentajana, jolle tuloksen lisäksi merkitsisi jotain myös pelaajan kehityksen turvaaminen. Sillä siitähän nuorten pelaajien kohdalla on paljolti kyse, tukemisesta juuri silloin, kun kaikki näyttää ja on vaikeaa.
Vai kummitteleeko taustalla jääkiekkoliiton antamat pikapotkut Jukka Rautakorvelle nuorten MM-kisoissa. Ohjaako valmennusta nyt vain ajatus tuloksesta?
Ymmärrän yhä paremmin valmentajayhdistyksen Erkka Westerlundin kovasanaista ulostuloa Rautakorven potkujen jälkeen. Ei lähtökohta nuorten pelaajien, jollaiseksi Puljujärven luokittelen, kohdalla voi olla tulos tai ulos periaate.

4 kommenttia .

Norjalaisten julkistettava testaushistoriansa

Sunnuntai 29.1.2017 klo 20:09 - Jari Porttila

Tour de ski-kisan lopussa näytti jo hetken siltä, että norjalaisten ylivalta hiihdossa olisi murenemassa. Toki he olivat yhä hyviä, mutta eivät karanneet enää muilta täydestä vauhdista kiihdyttäen.
Valitettavasti se oli vain illuusiota. Falunin maailmancup näytti, ettei mikään ole muuttunut. Norjalaiset tulevat taas, he venyttävät taas suorituskyvyn rajoja.
Tapa, jolla Marit Björgen irtosi kahden muun norjalaisen kanssa maailman muista kärkihiihtäjiltä perinteisen tyylin 15 kilometrin kisassa, toi mieleen hänen ja Therese Johaugin ylivallan.
Stina Nilsson ja Krista Pärmäkoski pystyivät valtaamaan Tourilla kärkisijoja, mutta kun Björgen ilmestyi mukaan kisoihin, putosi ruotsalais-suomalainen kaksikko kauas kärjestä.
Tässä vaiheessa moni jo kysyy, voimmeko olla varmoja siitä, että norjalaiset eivät taas huijaa muita? Kysymys on hyvä ja parhaiten siihen voivat vastata norjalaiset itse.
Suomalaiset eivät ole ainoita, jotka kahden doping-rikkomuksen jälkeen epäilevät norjalaisia. Vuoden 2001 tapahtumien jälkeen suomalaishiihtäjät halusivat todistaa toimivansa puhtaalta pöydältä ja julkaisivat netissä tiedot doping-testeistään. FIS eli kansainvälinen hiihtoliitto ei sitä vaatinut, tahtotila tuli hiihtäjien puolelta.
Odottaisin nyt Norjan liitolta ja hiihtäjiltä vähintään samaa. Jos haluatte, ettei teitä epäillä jatkuvasti, niin julkaistaa netissä kuukausittain tiedot doping-testeistänne. Myös se on uutinen, jos esimerkiksi Björgeniä ei ole testattu kertaakaan joulun ja tammikuun 25. päivän välillä. Niin kauan kun doping-testauksen määrää pimitetään, on norjalaisten turha odottaaa, että heihin ei kohdistettaisi tiettyjä epäilyksiä.
Norjalaisten meno ladulla on nyt niin hurjaa, että Lahden MM-kisoista uhkaa tulla aika yksipuoliset kisat. Norjan kansallishymni toki tulee tutuksi, vähän samoin on käymässä yhdistetyn puolella, jossa Saksa dominoi kaikkia kisoja.
Kuukausi ennen MM-kisoja voi sanoa, että Suomen mitalit ovat edelleen tiukassa. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus henkilökohtaiseen mitaliin, lisäksi toiveita voidaan pitää yllä parisprintissä ja viestissä.
Miesten puolella mitaleille on mahdollisuudet Iivo Niskasella ja Matti Heikkisellä, lisäksi mahdollisuuksia on parisprintissä ja viestissä. Miehissä tilanne on kuitenkin niin tiukka, että saaliina voi olla kaikkea 0-4 mitalin välillä. Naisisilta odotan 2-4 mitalia.
Yhdistetyn tilanne on siis se, että Saksa putsaa pöydän. Täydellisellä onnistumisella Eero Hirvonen tai Ilkka Herola voi yltää jopa mitaleille, myös viesti voi sellaisen tuoda. Yhdistetyn mitalisaldo on jotain 0-1 välillä.
Mäkihypyssä saatiin Willingenistä uskoa tekemiseen. Joukkue taisteli normihypyillä, muiden epäonnistuttua jopa jättipotista ja Janne Ahonen otti kahteen vuoteen parhaan maailmancupin sijoituksensa. Lahdessa yksi mies 15 parhaan joukkoon ja joukkue sijoille 5-8 olisi jo hyvä saavutus.
Mäkimiehillä on toki puolellaan etu, jonka realisoituminen voisi tehdä ihmeitä. Jokainen suomalainen on hypännyt Lahden mäistä enemmän kuin muiden maiden hyppääjät yhteensä. Tämä etu saattaa näkyä etenkin joukkuemäessä.
Kuukautta ennen kisoja näyttäisi siltä, että suomalaisten saldo kisoista olisi jotain 2-9 mitalin väliltä. Falunin MM-kisoista 2015 kotiin tuotiin yksi mitali, naisten viestistä.

2 kommenttia .

Sapelinkalistelua viestipaikoista

Maanantai 23.1.2017 klo 16:48 - Jari Porttila

Lahden MM-kisoihin on aikaa enää kuukausi ja kisakuume nousee kulisseissa. Kovinta vääntöä valmentajien keskuudessa käydään juuri nyt miesten ja naisten viestijoukkueen paikoista.

Näkyvimmän roolin tässä "leikissä" otti viikonloppuna MTV:n hiihtokommentaattorina toimiva Toni Roponen, joka käytti tilaisuutta hyväkseen ja ehdotti, että Krista Pärmäkoski hiihtäisikin perinteisen osuuden, koska häntä tarvitaan siellä.

Hiihtäjälegenda Jari Isometsä tyrmäsi Ilta-Sanomissa tuoreeltaan Roposen ehdotuksen, Isometsä näki aivan oikein siinä "ketunhäntää kainalossa", koska Pärmäkosken siirtäminen avaisi paikan viestijoukkueessa Roposen vaimolle Riitta-Liisa Roposelle.

Tässä ovatkin naisten viestijoukkueen spekulaation ääripäät. Muuttujia on toki paljon, niin kuin varteenotettavia hiihtäjiäkin. Perinteisen kahdelle osuudelle ovat tyrkyllä Anne Kyllönen, Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen, noin lähtökohtaisesti. Vapaan kahdelle osuudelle taas Krista Pärmäkoski, Laura Mononen, Riitta-Liisa Roponen ja Kaisa Mäkäräinen.

Tämä merkitsee sitä, että yksi kokenut pertsan ja vapaan murtomaahiihtäjä jää kotikisoissa vaille viestipaikkaa. Kaikki haluavat mukaan joukkueeseen, joten Reijo Jylhällä on tavallaan positiivinen ongelma, kun hän joutuu valitsemaan kuudesta hyvästä neljä parasta.

Millä perusteella valinnat sitten tehdään? Pitäisi tehdä tulosten pohjalta, vaikka paineet Jylhää kohtaan ovatkin kovat, siitä esimerkkinä käy Toni Roposen "ehdotus".

Tässä vaiheessa on selvää vain se, että juuri mikään ei ole vielä selvää. Kaikki perinteisen hiihtäjämme ovat olleet alkukaudesta alisuorittajia, joten valmennusjohdon on pakko odottaa lisänäyttöjä kaikilta. Onkin varsin todennäköistä, että valinta tehdään vasta kesken MM-kisojen.

Vapaan puolella Pärmäkoski on ilman muuta varma ankkuri ja ihmeitä pitää tapahtua, jos Mononen menettäisi paikkansa. Luu on siis jäämässä Roposen käteen, jos hän ei verry selkäongelmiensa jälkeen huippuvireeseen ennen viestiä. Uskon, että valinta tälläkin puolella tehdään vasta Lahdessa.

Sitten Jylhällä on vielä varastossa kortti nimeltä Mäkäräinen. Jos Monosen ja Roposen kunnossa tapahtuisi selkeää laskua, johon kukaan ei usko, niin silloin voitaisiin huutaa Kaisa apuun.

Miesten puolella tilanne on oikeastaan aika selkeä. Perinteisen hiihtävät Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen, vapaan Lari Lehtonen ja Matti Heikkinen. Näyttöjä voivat toki muutkin antaa, mutta niiden on oltava todella kovia, jotta tästä nelikosta joku vaihtuu. Lähinnä katseet kohdistuvat Perttu Hyväriseen ja Ristomatti Hakolaan.

Suomella on mitalisaumat niin naisissa kuin miehissä, mutta se vaatii tietenkin kaikilta täydellistä onnistumista. Aika monessa viestissä juuri Lahden MM-maastoissa näin on kotiyleisön edessä myös käynyt.

Mitä sitten tulee siihen Roposen ehdotukseen siirtää Pärmäkoski perinteisen osuudelle, pois ankkurin paikalta?

Kuolleena syntynyt ajatus. Miettikääpä millaisen signaalin se antaisi koko joukkueelle, jos normaalisti ankkurina hiihtävä Krista siirrettäisiinkin toiselle osuudelle. Juuri niin, kädet nostettaisiin pystyyn jo ennen starttia.

1 kommentti .

Pitääkö vahingoittaminen hyväksyä?

Sunnuntai 8.1.2017 klo 18:16 - Jari Porttila

Patrik Laine koki lauantain-iltana kovemman kautta sen, mitä on olla yksi NHL:n tähdistä. Buffalon Jake McCabe ajoi keskialueella syöttöä tavoitelleen Laineen "kylmäksi". Ottelun tuomaristo oli sitä mieltä, että kyseessä oli sääntöjenmukainen taklaus, eikä McCabe saanut siitä jäähyä.

Tilanteen jälkeen sosiaalinen media repesi, itse pidin taklausta vahingoittamisyrityksenä ja sain innokkaimmat kiekkofanit silmilleni. Ymmärrän hyvin sen, että joku saattoi olla kanssani eri mieltä, mutta tapa jolla väki twitterissä asian ilmaisi, oli yllätys.

Nämä "hardcore fanit" eivät osaa argumentoida muuten, kun syöltämällä henkilökohtaisuuksia, omaa asiaansa he eivät osaa perustella. No, profiileja klikkaamalla tämä on toisaalta selitettävissä, mutta ei tietenkään hyväksyttävää. Nämä "fanit" tekevät vain karhunpalveluksen meidän rakastamalle lajille.

Itseni yllätti se, että jopa jotkut liigavalmentajat ja kiekkovaikuttajat perustelivat taklausta puoltavaa kantaansa sillä, että väkivallan läsnäolo kuuluu jääkiekkoon ja sen vuoksi jääkiekkoa rakastetaan!

Tästä väittämästä uskallan olla jyrkästi erimieltä. Ne jotka menevät jäähalliin katsomaan väkivaltaa, eivät rakasta lajia nimeltä jääkiekko. Suosittelen näille katsojille vapaaottelujen seuraamista.

NHL:ssä on pohdittu eräänä keinona aivotärähdysten minimoimiseksi sitä, että nämä keskialueen taklaukset, "pommit" kuten kannattajat niitä kutsuvat, tuli säännöissä kieltää. Etenkin nyt, kun peli on entistä nopeampaa, kiellolla taattaisiin se, että peli todella nopeutuisi keskialueen ylityksen suhteen. Patrik Laineen kokeman taklauksen jälkeen olen kallistumassa tämän, keskialueen taklausten kieltävän säännön kannalle entistä vahvemmin.

Uudistuksen vastustajat argumentoivat sen puolesta, että sääntö muuttaisi jääkiekon luonnetta. Miten, kysyn minä ja moni muu? Eihän lajin luonne muuttunut kuin parempaan suuntaan silloin kuin keskialueen paitsio poistettiin käytöstä.

Keskialueellahan saisi uudistuksen myötä taklata yhä laitojen luona, niin kuin jääkiekossa on tapana. Jokainen laitojen lähellä oleva pelaaja myös tietää, että taklaus saattaa tulla vapaista suunnista ja osaa näin varautua tilanteeseen. Uudella säännöllä taattaisiin vain se, että juuri sillä "vauhtialueella" taattaisiin pelaajien turvallisuus.

Keskialueen taklaukset tuottavat vuosittain aivan liikaa aivovammasta kärsiviä jääkiekkoilijoita, sellainenhan on lieväkin aivotärähdys. Netistä löytyy valitettavan monta kirjoitusta jääkiekkoilijoista, joiden ura on päättynyt taklauksen seurauksena saatuun aivovammaan. Junioripelaajilla tähän saattaa johtaa yksikin "pommi". Ei siis pidä aliarvioida tai vähätellä näitä taklauksia.

Patrik Laineen osakseen saama taklaus saattoi olla sääntöjen mukainen, mutta se ei missään tapauksessa ollut jääkiekon hengen mukainen. Siitä kertoi sekin, että Winniegin pelaajat hyökkäsivät heti taklaajan kimppuun. Niin ei käynyt tietenkään kertaakaan silloin, kun Lainetta taklattiin hyökkäyspäädyssä laitaa vasten.

Kun jääkiekossa usein puhutaan lajin sisäisestä normistosta, niin muistuttaisin, että siihen nimenomaan kuuluu se, että vastustajan tähtipelaajia ei pyritä vahingoittamaan. Nyt pyrittiin ja siinä myös onnistuttiin. Itse olen kiertänyt katsomassa NHL-otteluja 1980-luvulta alkaen, silloin jäällä viiletti Jari Kurrin kanssa Wayne Gretzky. En muista, että kaksikkoa olisi uhattu fyysisesti, silloin kaikki halusivat nähdä kaksikon tekevän maaleja. Sama oli tahtotila Teemu Selänteen huippuaikoina. Väitänkin että myös tänä päivänä valtaosa katsojista haluaa nauttia lajin hienouksista.

Pitääkö lajin silloin kumartaa sitä pientä, mutta äänekästä vähemmistöä, joka rakastaa lajin vaaramomentteja ja haluaa "verta jäälle"?

4 kommenttia .

Onko meillä menestyjiä?

Perjantai 6.1.2017 klo 20:37 - Jari Porttila

Urheiluvuosi 2017 on alkanut suomalaisittain - no on se alkanut.

Tuo pieni empinen johtuu siitä, että päätin lähestyä kaikkia asioita positiivisuuden kautta, turhia negaatioita välttäen. Eli lähdetään nyt posin kautta.

Krista Pärmäkoski ja Matti Heikkinen. Siinä vuoden ensimmäisen viikon suomalaiset onnistujat - siis urheilussa.

Krista on ollut koko alkukauden kovassa kunnossa ja kun sekä Heidi Weng että Invild Östberg ovat osoittaneet Tour de skillä inhimillisyyden merkkejä, ovat Kristan osakkeet nousseet hurjasti Lahtea ajatellen. En vielä uskalla hehkuttaa Kristan kultamahdollisuuksista, mutta mitaleille hänellä on kaikki mahdollisuudet, kaikilla niillä matkoilla jotka Krista Lahdessa hiihtää.

Krista on pystynyt selvästi nostamaan tasoa yhdellä pykälällä, se on loistava esimerkki myös muille suomalaisnaisille. Eivät ne norjalaiset enää lyömättömiä ole, tosin hiukan pelkään mitä Marit Björgen on puuhaillut joulutaukonsa aikana.

Kerttu Niskanen näytti perjantaina, että löytyyhän sitä vauhtia, kun tarpeeksi ruuvia kiristää. Moni on ollut huolissaan Kertun alkutalven vauhdista, mutta näyttää siltä, että hän on valmentajineen tiennyt mitä on tehnyt. Hienoa Lahtea ajatellen.

Anne Kyllönenkin on väläyttänyt tourilla vauhtiaan. Laura Monosella ja Aino-Kaisa Saarisellakin on ollut hyvät päivänsä. Tämä kolmikko taistelee Lahdessa näillä näytöillä hyvistä sijoituksista välillä 6-15. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että naisten viestissä on taas kasassa joukkue, joka taistelee mitalista.

Miehissä meillä on Matti Heikkinen, tourin taistelija, joka näillä näytöillä saatetaan kruunata Lahdessa jopa maailmanmestariksi. Jos Matti ja Toni Roponen ovat onnistuneet valmennuksen ohjelmoinnissa nyt täydellisesti ja miksi eivät olisi, nousee Matin kunto vielä ennen Lahtea. Ja se tietää kovia aikoja Martin Sundbylle ja Sergei Ustiugoville. Enkä nyt oikein tiedä mitä sanoa siitä, että nämä doping-sotkuissa ryvettyneiden Norja ja Venäjän hiihtäjät ylipäätänsä keikkuvat tulosliuskojen kärjessä. Parempi etten sano mitään.

Heikkisen takana suomalaismiehet ovat vielä siellä kuuluisalla Tervanevan suolla, viestimitalistakin puhuminen on vielä melkoista ylioptimismia, mutta ehkä se siitä.

Jos nyt kuitenkin muutama huolestunut sana sallitaan, niin onhan se huolestuttavaa kun päävalmentaja Reijo Jylhä ei ole saanut tuotua uusia huippuja B-maajoukkueesta kärkiryhmään. Onneksi Pekka Vähäsöyrinki tarttui vielä "hankoon" ja nosti Ari Luusuan lähelle menestyksen porttia. 28-vutiaalle Luusualle Lahti taitaa vain tulla liian aikaisin, toivottavasti Vähäsöyrinki jaksaa jatkaa työtään suomalaisen hiihdon eteen.

Huolestuttavaa on myös se, että Suomesta ei löydy kansainvälisen tason sprinttereitä. Miehissä lajiryhmään on panostettu kunnolla, mutta missä ovat maailmancupin sijoitukset kolmen parhaan joukkoon? Naisten puolella pitää apuja hakea ampumahiihdon puolelta, kun Mari Laukkanen hälytetään mitalijahtiin Lahteen. On muuten mielenkiintoista nähdä millaisella joukkueella Suomi hiihtää naisten viestin Lahdessa, kuinka kauan spekuloidaan Laukkasen ja Kaisa Mäkäräisen osallistumisella?

Lahden MM-ohjelma on valitettavasti rakennettu niin, että pari ensimmäistä päivää menee "jäitä poltellessa", kun silloin ratkotaan sprinttien, yhdistetyn ja pikkumäen mitalit. Sieltä ei ole paljon luvassa kotiyleisölle, joten kannustuksen kohteet on haettava muualta. Järjestäjät riemuitsivat 100 000 ennakkolipun myynnistä vuodenvaihteessa, kun tavoite on yli 250 000 lippua, niin enemmänkin miettisin mistä ne loput 150 000 katsojaa kairataan.

Pakko sanoa myös muutama sana alle 20-vuotiaitten MM-fiaskosta. Jääkiekkoliiton uusi puheenjohtaja teki sen, mihin Kalervo Kummola ei koskaan alentunut liiton puheenjohtajana, vaihtoi päävalmentajaa kesken kisojen. Nyt fiaskolle osoitettiin liiton toimesta syntipukki- Jukka Rautakorpi. Hänen valmennusfilosofian sopimisesta 20-vutiaille voidaan olla montaakin mieltä, mutta tosiasiassahan Suomen alkulohkon hävityt pelit olivat kaikki maalin pelejä.

Jääkiekkoliitossa on puhuttu pelin nopeuttamisesta ja jopa A-maajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki ehdotti liigakaukaloitten pienentämistä World cupin jälkeen, jotta Suomessa opittaisiin pelaamaan ja reagoimaan peliin nopeammin.

Nuorten joukkueesta puolet on pelannut Pohjois-Amerikan pienissä kaukaloissa, näkyikö se pelitempossa MM-kisojen pienessä kaukalossa? Juuri niin, ei mitenkään. Kyllä se pelin nopeuttaminen lähtee pohjimmiltaan valmennuksellisista asioista, siitä että osataan reagoida tapahtumiin kaukalossa nopeammin ja siitä, että on fyysiset ominaisuudet pelata nopeammin.

Nyt nuorten joukkue maksoi kovan hinnan siitä, että halu ja taito eivät kohdanneet. Monelle pelaajalle se tiesi vääjäämättä valumista kesän NHL-draftissa alaspäin jo saavutetuista asemista.

Kommentoi kirjoitusta.

Venäjä huijasi kaikkia

Perjantai 9.12.2016 klo 18:24 - Jari Porttila

Wada ja sen kanadalainen tutkija, oikeustieteen professori Richard McLaren julkaisivat perjantaina Venäjän systemaattiseen dopingiin perustuneen huijauksen raportin toisen osan. Jos ensimmäinen osa nostatti kovan myrskyn ja johti venäläisten yleisurheilijoiden sulkemiseen Rion olympialaisista, niin toinen osa se vasta karmivaa luettavaa on.

McLarenin johtama komissio vyöryttää julkisuuteen nyt valtavan määrän todisteita, mutta toki myös väittämiä. Niiden perusteella voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: Doping on ollut Venäjällä samalla tavalla valtiollisesti johdettua kuin se oli aikanaan DDR:ssä.

Raportin mukaan valtiojohtoinen doping-ohjelma alkoi vuonna 2011, heti sen jälkeen kun venäläisurheilijat olivat sukeltaneet Vancouverin olympialaisissa. Ensimmäisenä vuonna satsattiin Lontoon kesäolympialaisiin 2012, Venäjä sijoittui kisojen mitalitaulukossa 82 mitalillaan neljänneksi.

Koko ohjelma oli kuitenkin tähdätty Venäjän omiin olympialaisiin, Sotshin kisoihin 2014. Venäjähän oli jäänyt historiallisesti Vancouverin kisojen mitalitaulukossa kymmenen parhaan valtion ulkopuolelle, siihen ei ollut varaa Sotshissa.

Raportin mukaan doping-ohjelmaan valjastettiin mukaan myös Venäjän salainen palvelu FSB. Sen tehtävänä oli tutkia, kuinka valvotuissa olosuhteissa annetut venäläisurheilijoiden doping-näytteet pystyttäisiin vaihtamaan varmasti puhtaisiin näytteisiin.

FSB teki työtä käskettyä ja vuonna 2013 se teki läpimurron. Se oli kehittänyt menetelmän, jolla säilössä olleen näytteen sisältö pystyttiin vaihtamaan niin, ettei pullon sinettiä murrettu. Tämä mahdollisti sen, että vaikka urheilijan a-näyte antaisi positiivisen tuloksen, jos siis sitä ei oltu ehditty vaihtaa, niin ainakin b-näyte olisi negatiivinen ja näin ollen käryjä ei tulisi.

Venäjän urheilujohdon alaisuudessa 37 urheilijalle taattiin Sotshissa se, etteivät he missään tapauksessa tulisi käryämään dopingista, sillä kun he joutuisivat testiin, vaihtoi FSB:n agentti heidän näytteensä puhtaaksi. FSB:lle oli toimitettu 37 urheilijan nimilista. Raportti ei kerro, kuinka FSB:n agentit saivat selville antidoping-viranomaisten koodeista juuri ne näytepullot, joiden sisältö piti vaihtaa.

Raportin mukaan on siis selvää, että lähes kaikilla Sotshin venäläisillä mitalisteilla oli takanaan dopingin värittämä harjoitusjakso ainakin kahden vuoden ajan. Venäjä nousi Sotshin kisoissa parhaaksi maaksi 33 mitalilla, niistä 13 oli kultaista. Kaikki mitalistit joutuivat antamaan kisoissa doping-näytteen, mutta yhtään niistä ei todettu positiiviseksi.

Raportin mukaan doping-ohjelmaan kuului noin tuhat urheilijaa 30 eri lajista. Kaikki näiltä urheilijoilta otetut näytteet pystyttiin muuttamaan varmasti negaatiivisiksi. Menetelmää voitiin käyttää vain Moskovassa sijaitsevassa laboratoriossa, joten esimerkiksi Lontoon olympialaisia ennen urheilijoiden oli lopetettava doping-aineiden käyttö hyvissä ajoin. Sama koski tietenkin myös muita kansainvälisiä kilpailuja.

Raportin sanoma on siis selkeä, Venäjällä oli käytössä viime vuoteen saakka valtiojohtoinen doping-ohjelma. Todisteiden ollessa kiistattomia, päätti KOK jatkaa venäläisurheilijoiden doping-pannaa ja se suositteli lajiliitoille, ettei Venäjällä järjestettäisi arvokisoja, eikä maalle myönnettäisi maailmancupin osakilpailuja.

Todisteina väärinkäytöksistä raportti esitteli mm. sen, että peräti neljän näytteen fysiologiset tiedot olivat mahdottomia. Kahdessa näistä naisten antamista näytteistä löytyi miesten dna:ta.

KOK päätti myös tutkia uudelleen kaikki venäläisurheilijoiden Sotshin kisoissa antamat doping-näytteet. Virtsanäytteitä on pakastettuna kaikkiaan 254.

Kun KOK:n ensimmäinen raportti julkaistiin vuosi sitten, suurista lajiliitoista vain IAAF reagoi siihen. Se sulki venäläiset urheilijat ulos kaikesta toiminnastaan. Tiukkaa linjaa silloin vetänyt IAAF:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski sai osakseen myös arvostelua, nyt julkaistujen tietojen perusteella jopa KOK:n on syytä kiittää kansainvälistä yleisurheiluliittoa ensiluokkaisesta toiminnasta.

Toivottavasti raportti avaa silmät myös muissa kansainvälisissä lajiliitoissa. Tuntuu käsittämättömältä, että esimerkiksi kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei vieläkään ole reagoinut uutisiin mitenkään.

Vai onko se sittenkään mikään ihme?

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »