Porttila TV

Yltääkö Suomi kuuteen mitaliin?

Sunnuntai 18.2.2018 klo 20:37 - Jari Porttila

Etelä-Korean talviolympialaisia on jäljellä enää viikko. Suomi on saavuttanut tähän mennessä kolme mitalia, kaksi hiihdosta ja yhden lumilautailusta.

Virallinen tavoite oli kuusi mitalia, itse povailin jopa kymmentä mitalia. Kuinkas tässä on nyt näin päässyt käymään, että tavoite on karkaamassa?

Olin omassa listassani budjetoinut ampumahiihtoon kaksi mitalia, ei tullut yhtään. Siinä jäätiin tavoitteesta.

Hiihtoon olen budjetoinut kolme mitalia, siinä ollaan hyvässä vauhdissa ja jos kaikki menee putkeen, tavoite saavutetaan. Veikkasin myös Ristomatti Hakolaa yllätysmitalistiksi, lähellä se oli henkilökohtaisessa kisassa, jos hän toipuu parisprinttiin, on se vieläkin mahdollista.

Viimeinen kisaviikko lataa odotuksia yhdistettyyn ja pikaluisteluun, sekä tietenkin jääkiekkoon. Uskon vakaasti yhdistetyn joukkuekilpailun mitaliin, Ilkka Herolalla ja Eero Hirvosella on mahdollisuudet mitaliin myös suurmäen kilpailussa.

Mika Poutala on yksi valttikorteista pikaluistelussa. Minulla on vahva luotto häneen, näytöt kauden aikana ovat olleet sen verran kovia, ettei mitali ole mahdottomuus.

Jääkiekossa leijonilla pyyhkii hyvin, niin naisissa kuin miehissä. Jos kisoissa nyt yhtään varmaa mitalia koskaan onkaan, niin naisleijonat sen ottavat. Kun Noora Räty pelaa tasollaan ja hiukan vielä venyykin, niin finaalipaikkakin on täysin realistinen.

Vaikka miehet hävisivät Ruotsille, niin pelissä  oli paljon hyvää. Maalinteko oli siinä pelissä vaikeaa, niin kuin leijonilla yleensäkin, mutta siihen saadaan terävyyttä, niin kaikki on mahdollista.

Se on kuitenkin pakko myöntää, että siihen 10 mitalin tavoitteeseen ei päästä. Kolme mitalia viimeisellä viikolla tulee varmasti.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Lopetetaan syyllisten etsiminen

Lauantai 17.2.2018 klo 18:04 - Jari Porttila

Etelä-Korean olympialaisten lauantai oli suomalaisittain pettymys. Kahden odotetun mitalin sijasta jäätiin ilman mitaleja. Se oli pettymys, tunnetasolla.

Jos kuitenkin naisten viestituloksia ja Kaisa Mäkäräisen esitystä katsellaan kylmien tosiasioiden pohjalta, niin nyt saatu tulos oli jopa todennäköisempi kuin mitalisade. Olympialaiset kun ovat myös muiden maiden urheilijoille kauden kohokohta, johon on satsattu kaikki mahdollinen.

Mennään ensin naisten viestiin ja sen tapahtumiin. Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski hiihtivät omalla tasollaan, joka merkitsee vauhtia aivan maailman huipulla. Mutta niin hiihtivät Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponenkin. Saarinen jäi avausosuudella venäläiselle Natalia Nepryaevalle 20 sekuntia , kun kaksikko hiihti tammikuun alussa kympin perinteisen massalähtökisan Val di Fiemmessä, jäi Saarinen venäläiselle 32 sekuntia. Saarinen ei siis romahtanut, joskaan ei juuri venynytkään, vaan teki juuri sen mitä häneltä odotettiin.

Riitta-Liisa Roponen voitti vielä Seefeldin vapaan kympillä tammikuun lopussa kolmannella osuudella niin ikään hiihtäneet Ebba Anderssonin ja Anastasia Sedovan muutamalla sekunnilla. Nyt hän hävisi kummallekin 42 sekuntia, eli Roponen alisuoritti kilpakumppaneihin verrattuna melkoisesti. Syy tähän oli selkeä, Ritu lähti matkaan ylikovaa eikä pystynyt maitohapon iskeytyessä lihaksiin enää vastaamaan kärjen vauhtiin.

Voidaan kuitenkin kysyä, olisiko joku muu selviytynyt paremmin viestin kolmannesta osuudesta? Vastaus on ei.

Ei viestimitali nyt mennyt kenenkään epäonnistumiseen, vaan se kariutui siihen, että kolmen muun joukkueen hiihtäjät onnistuivat venymään kauden tärkeimmässä tapahtumassa. Se onkin sitten toisen jutun vuoro pohtia sitä, miksi suomalaiset eivät onnistuneet venymään? Sitä pitää kysyä hiihtäjien henkilökohtaisilta valmentajilta ja pistää myös päävalmentaja Reijo Jylhä kaivamaan vastaus tuohon kysymykseen.

Ampumahiihdossa väki kuumeni somessa haukkumaan Kaisa Mäkäräistä. Miksi ihmeessä?

Parhaansa Kaisa siellä Koreassa teki, se ei vaan riittänyt nyt mitaliin. Arvatkaa ketä tulokset harmittavat eniten? Tietenkin Kaisaa, joka on uhrannut koko nuoruutensa harjoittelulle. Hänen piti kruunata mahtava uransa olympiamitaliin, mutta toisin kävi.

Juuri se, että olympialaiset ovat vain kerran neljässä vuodessa tekevät niistä niin ainutlaatuisen tapahtuman. Maailmancupissa voit voittaa viikonlopusta toiseen, eikä se juuri haittaa, vaikka joskus vähän kyykkäisi. MM-kisojakin on vähintään kahden vuoden välein, huippukuntoiselle urheilijalle se tietää 3-5 kisatapahtumaa uran aikana.

Mutta olla kunnossa juuri sinä tiettynä, yhtenä päivänä kerran neljässä vuodessa. Se vaatii niin kovia uhrauksia, että harva on niihin valmis. Kun vielä muistamme, että Suomessa suurin osa huippu-urheilijoista elää tutkimusten mukaan köyhyysrajan alapuolella, eivät lähtökohdat todellakaan ole parhaat mahdolliset.

Ja sitten kun he eivät onnistu, sivaltaa kansan terävä sanansäilä heidät maan rakoon.

On hienoa, että urheilu herättää meissä katsojissa suuria tunteita. Muistetaan kuitenkin, että me emme näe emmekä koe urheilijan arkea. Emme elä mukana niissä päivissä, jotka urheilijat elämästään uhraavat menestyksen eteen. Emme me ole kannustamassa häntä silloin, kun hän kannustusta eniten tarvitsisi.

Miksi siis tuomitsisimme hänet, kun hän joutuu tunnustamaan joukon muita urheilijoita paremmakseen? Eikö meidän pitäisi vain kiittää häntä siitä, että saimme nauttia urheilun elämyksellisyydestä edes tuon ohikiitävän hetken, jolloin hän oli mukana taistelemassa olympiamenestyksestä.

Jos meidän jotain pitää syyttää siitä, ettei mitaleja sada yhtä paljon kuin Norjalle ja Ruotsille, niin osoitetaan sormella yhteiskunnan päättäjien suuntaan. Vasta kun he ryhtyvät puheista tekoihin ja tunnustavat urheilun yhteiskunnallisen merkityksen ja lisäävät urheilun rahoitusta, voimme edes haaveilla kilpailemisesta samalla viivalla muiden maiden kanssa.

1 kommentti .

Leijonat jyrää ja "Jeti" rules

Perjantai 16.2.2018 klo 21:26 - Jari Porttila

Suomen jääkiekkomaajoukkue otti luulot pois myös Norjalta, kun oli ensin kaatanut Saksan. Kahden ottelun perusteella voi sanoa ainakin sen, että ryhmä pelaa nyt itseensä luottaen, vahvuuksia hyödyntäen. Eihän Suomella nytkään ole kasassa kisojen taitavin joukkue, mutta varmasti ainakin yksi parhaiten yhteen pelaavista ryhmistä.

Leijonissa saattaa olla kuitenkin kisojen paras maalintekijä. Eeli Tolvanen on tykittänyt kahdessa ottelussa jo kolme maalia. Jatkossa Eeli on merkitty mies, jolta varmasti viedään tilaa ja aikaa pois, mutta se tuskin saa hänen maalihanoja tukkoon.

Somessa Eeliä on jo verrattu Sebastian Ahoon ja jopa Teemu Selänteeseen. Ei lainkaan huonoja vertauksia.

Toisaalta some on paikka, jossa on myös heitetty kuraa monenkin niskaan. Jethro "Jeti" Rostedt on saanut osakseen paheksuntaa, kun meni ja haastatteli samalla lennolla kisakaupunkiin olleita leijonia.  Täytyy myöntää, että aluksi epäilin itsekin "Jetin" roolia TV5:en julkaistua hänen pestinsä, mutta enää en epäile.

Jethro on omissa jutuissaan ollut oma itsensä, ei ole edes yrittänyt leikkiä urheilutoimittajaa, vaan on jutustellut positiivisessa hengessä Leijonien kanssa. Kun katsoo päivittäin 8-10 tuntia urheilulähetyksiä, ovat "Jetin" jutustelut juuri sitä vähän rennompaa juttumateriaalia, jota iltoihin tarvitaan.

Samaa voi sanoa myös YLE:n Korea tunnissa-lähetyksestä. Sekin on pystynyt avaamaan kisoja aivan uudella tasolla, niin kuin iltaohjelman pitääkin.

Suomalaisen naiskiekon tila mitataan kunnolla lauantaina, kun vastaan puolivälierissä tulee Ruotsi. Suomi on paperilla kaikilla osa-alueilla parempi, mutta kuten muistamme, Ruotsi on ennenkin yllättänyt. Mutta ei yllätä nyt, viimeisenä lukkona Noora Räty pitää siitä huolen.

Naisten viestistä odotan paljon. Kasassa on nyt kokenut joukkue, Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponen hiihtävät viimeisen kerran viestiä olympialaduilla. He antavat ladulle varmasti kaikkensa ja petaavat kunnon asetelmat, ensin "Aikku" Kerttu Niskaselle ja sitten "Ritu" Krista Pärmäkoskelle.

Ja siitä voidaan vaikka lyödä vetoa, että Krista ankkuroi Suomen mitaleille.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kerjäämällä olympialaisiin

Torstai 15.2.2018 klo 19:01 - Jari Porttila

Samaan aikaan kun Krista Pärmäkoski tuuletti upeaa olympiapronssiaan hiihtostadionilla, manaili Anton Linfors skicorssin maalialueella. Kuka ihmeen Anton, kysyy nyt moni?

Kyse on helsinkiläisestä lumilautacrossarista, joka on noussut maailman huipulle lujalla tahdolla. Neljä vuotta hätkähdin kuukautta ennen Sotshin olympialaisia, kun postilaatikosta löytyi Antonin kaikkiin postilaatikkoihin jakama kirje. Kirjeessä Anton pyysi vartsikalaisia osallistumaan hänen olymppiamatkaansa, hän pyysi sponsoritukea naapuristolta, että pääsisi olympialaisiin valmistavalle leirille.

Koreassa Anton oli lopulta yhdeksäs, kisan jälkeen hän kertoi elävänsä yhä kädestä suuhun, "persaukisena" kuten hän asian itse ilmaisi. Neljässä vuodessa ei siis ole tapahtunut mitään. Kärjistämällä voisi sanoa, että olympialaisissa otettiin yhdeksäs sija lähes nollatuella.

Tiedän, että Anton sai kesäkuussa 5000 euroa valmennustukea olympiakomitealta. Sillä rahalla ei kovin montaa leiriviikkoa pidetä, ei Suomessa eikä Euroopassa. Saati makseta ruokaa tai osteta kunnon ruokaa.

Samassa jaossa Krista Pärmäkoski sai 20 000 euron valmennustuen, kuten muuten myös Anne Kyllönen ja Laura Mononen. Hiihtäjät voivat myös leireillä ilman taloudellisia huolia yli 100 päivää vuodessa, niin Suomessa kuin Euroopassa.

Ei siis tavallaan ole ihme, että suomalaisilla hiihtäjillä on kuitenkin mahdollisuus nousta maailman huipulle, kaikissa muissa lajeissa se ei ole mahdollista. Voisikin sanoa, että se sama systeemi, joka on rakennettu hiihtäjien ympärille, pitäisi rakentaa myös muiden yksilölajien ympärille. Vain ammattimaisella tavalla hoidettuna pienistä lajeista voi nousta yksilöitä maailman huipulle.

Tiedän senkin, että olympiakomiteassa ollaan pitkälti samaa mieltä ja Mika Kojonkosken johdolla on tehty paljon työtä asian eteen. Mutta niin kauan kun yhteiskunnan päättäjätasolla urheilua ei arvosteta tarpeeksi, niin tilanne on tämä. Kun huippu-urheilu on valtiojohdolle taloudellisesti vain pakollinen paha siinä vaiheessa kun rahaa pitäisi jakaa, mennään näillä.

Kesäkisoissa Riossakin Suomen mitalin toi urheilija, jonka nimeä kaikki olympiajoukkueen jäsenetkään eivät ennen kisoja tienneet. Ei ollut kovin kaukana tilanne, jossa Lindforsin kaulaan olisi ripustettu yksi suomalaisen olympiahistorian halvin mitali.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Sivulle ei vilkuilla

Keskiviikko 14.2.2018 klo 18:34 - Jari Porttila

Kun nuoret miehet nappaavat uransa ensimmäisissä olympialaisissa sijat 6 ja 8, uskoisi kummankin hymyilevän kilpaa auringon loisteen kanssa.

Eero Hirvonen ja Ilkka Herola olivat kuitenkin kisan jälkeen kuin myrskyn merkit. Kumpikin sätti itseöön ja suoritustaan, loistavat pistesijat eivät heille kelvanneet. Vain mitali olisi tyydyttänyt.

Asenne on oikea, se on asenne joka vie huipulle. Enää yhdistetyn miehet eivät vilkuile sivuille, vaan he luottavat itseensä ja tekemiseensä. Suuri kiitos tästä kuuluu yhdistetyn valmentaja Petter Kukkoselle. Hän on koulinut lahjakkaista nuorista jo kansainvälisen huipputason urheilijoita.

Nyt on vain otettava se viimeinen askel ja yleensä se on se suurin. Nyt täytyy onnistua sekä mäessä että ladulla ja kun nämä onnistumiset osuvat samaan päivään, on taivas auki suomalaisurheilijoille.

Herola on juuri nyt niin kovassa hiihtokunnossa, että jos hän saa suurmäen kisassa alle kunnon hypyn, voi se mitali tulla jo Koreasta. Normaalimäen hiihto-osuudella Herola oli koko joukon toiseksi nopein. Se kertoo kaiken.

Yhdistetyn miehillä on myös loistavat mahdollisuudet ottaa joukkuekisassa mitali. Vanha herra, kuudensissa olympialaisissaan oleva Hannu Manninen on jo hurjassa hiihtokunnossa. Hän oli normaalimatkalla kuudenneksi paras hiihtäjä. Sitten vaan karsitaan siitä neljännestä paikasta Leevi Mutrun ja Arttu Mäkiahon välillä.

Korean miesten kiekkoturnaus iskettiin käyntiin kahdella jättiyllätyksellä. Slovakia yllätti venäläiset luvuin 3-2 ja Slovenia USA:n samoin luvuin, tuo voitto tuli jatkoajalla. Leijonat aloittaa pelinsä varhain torstaina Saksaa vastaan. Juuri turnauksen alussa yllätysten mahdollisuus on suurin, joten en uskalla ennakoida Leijonille kovin helppoa aamupuhdetta.

Meille television katsojille kisat ovat haasteelliset. Kanavanvalitsijaa ja älylaitteita tarvitaan jatkuvasti, kun mistään ei tule yhtenäistä tarjontaa. Yle on hoitanut hiihtolajien ja muidenkin lumilajien tarjonnan vanhaan, totuttuun ja hyväksi todettuun tapaan. Siitä täydet pisteet.

Nyt kun jääkiekko alkoi, alkoivat myös kanavapujottelijan vaikeudet. Eurosport playerin hankkijoille tilanne on helppo, sieltä vaan heijastamaan kuvaa tv-ruudulle, niin kaiken näkee suorana isolta tv-ruudulta. Suomen pelit näkyvät suorina myös TV5:llä, mutta vain Leijonien. Siellä on kunnon kisastudiot ja live-haastattelut, ainakin ohjelmatietojen mukaan.

 Avauspäivän otteluissa niitä ei Eurosportin puolella ollut ja se oli enemmän kuin pieni pettymys. Nyt jätettiin katsoja heitteille, vaikka paikanpäällä on kovan luokan ammattilaisia, siis myös siellä kommentaattoriosastolla.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Mihin katosi naisten hiihtovauhti ?

Tiistai 13.2.2018 klo 16:27 - Jari Porttila

Korean olympialaisissa on nyt takana kaksi hiihtomatkaa ja on ainakin pienen välitilinpäätöksen aika. Otetaan ensin käsittelyyn naiset.

Krista Pärmäkoski on sairasteluistaan huolimatta maailman terävimmällä huipulla ja taistelee matkalla kuin matkalla olympiamitalista. Sprintin erävaihe meni tosin hiukan heikommin kuin aika-ajo lupaili, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ei sprintti kuulunutkaan Kristan mitalimatkoihin.

Krista on tärkeä hiihtäjä, kun ajatellaan niitä kahta viestimitalia, joita naiset hakevat kisoista. Muiden osalta tilanne on luvalla sanoen heikko, kuvaavaa lienee se, että Johanna Matintalo on nousemassa joukkueen ykköstykiksi Pärmäkosken jälkeen.

On ihan pakko kysyä, mihin on kadonnut Kerttu Niskasen vauhti? Kun sitä ei löytynyt tarpeeksi Lahden MM-kisoissa, vaihtoi Kerttu valmentajaa. Pekka Vähäsöyrinki on tehnyt vasta vuoden töitä Kertun kanssa, mutta eipä tähän mennessä nähty vauhti ainakaan kerro eteenpäin menosta.

Valmentajaa Lahden jälkeen vaihtanut Anne Kyllönen ei päässyt edes kisoihin ja ennen niin varma Laura Mononen on myös taantunut. Aino-Kaisa Saarisen viimeiset olympialaiset saattavat jäädä ilman huipennusta, sillä tällä hetkellä naisten ryhmä ei taistele edes pronssista, kummassakaan viestissä. Ja se tekisi kahden mitalin loven ainakin omaan ennusteeseeni.

Miesten puolella tilanne on vähintään yhtä hämmentävä. Kukaan suomalaishiihtäjä ei ole varmassa mitalikunnossa ja kun vertailua tehdään muiden maiden viestiryhmiin, niin aika kylmäävää on kyyti.

Ristomatti Hakolalla on toki kaikki edellytykset nousta sprintin huipulle, mutta se vaatii vielä astetta, kahta kovempaa harjoittelua. Maitohappokynnystä pitää nostaa ja palautumista nopeuttaa vielä reilusti, jotta Rise jaksaisi taistella palkintopallisijoituksista finaalissa.

Korean kisoja ajatellen täytyy vain toivoa, että Matti Heikkinen ja Iivo Niskanen onnistuvat uhkapelissään ja huippuvire putkahtaa esille kauden pääkisassa. Kovin varma lähtökohta se ei ole. Miesten mitali on kiven takana.

Hiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä jättää tehtävänsä tämän kauden jälkeen. Seuraaja pitäisi julkistaa heti olympialaisten jälkeen. Juuri tällä kattauksella näyttää siltä, että seuraaja joutuu rakentamaan tulevaa menestystä Kristan, Iivon ja Risen varaan.

Naisten jääkiekkojoukkue pelasi ihan hyvin USA:ta ja Kanadaa vastaan, mutta aika kaukana on vielä se hetki, että pelissä taisteltaisiin voitosta. Mahdollista se on, mutta ei taaskaan kovin todennäköistä. Pronssimitali on sen sijaan täysin realistinen.

Miesten joukkue aloittaa pelinsä torstai-aamuna . Harjoitusottelu Tshekkiä vastaan sujui hyvin, mutta ei ladata vielä tässä vaiheessa kultatoiveita Leijonien niskaan, annetaan heidän nyt aloittaa ensin turnaus.

Yhdistetty avaa kisat keskiviikkona. Mäkiharjoitukset ovat sujuneet Hirvoselta ja Herolalta sen verran hyvin, että siellä voi muhia todellinen yllätyspaukku.

 

1 kommentti .

Enniltä jäätävä nousu

Maanantai 12.2.2018 klo 17:36 - Jari Porttila

Enni Rukajärvi osoitti slopestylen finaalissa mistä puusta todelliset huippu-urheilijat ovat tehty. Rukajärvi kaatui ensimmäisen laskunsa viimeisessä hypyssä ja jäi lopulta sijalle 14. Jäljellä oli vain yksi mahdollisuus kavuta mitaleille ja Enni käytti sen.

Enniltä ei mennyt ns. sisu kaulaan kovassa paikassa, vaan hän kasvoi vaatimustason mukaan, muutti alkuperäistä suunnitelmaansa kesken kisan, olosuhteiden pakosta, ja voitti pronssia.

Loistavaa reagointia, johon pystyy vain kylmähermoinen urheilija. Silloin kun huomaa, ettei voikaan olosuhteiden vuoksi pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa, löytyy takataskusta varasuunnitelma joka johti toivottuun tulokseen.

Rukajärven toiminta paineiden alla oli niin "kylmäävää", että olympiakomitean pitäisi pyytää hänet seuraavalle lajien yhteisleirille kertomaan muille urheilijoille, kuinka temppu tehdään. Enni osoitti niin suurta ennakkoluulottomuutta, että tuo oppi on saatettava muiden suomalaisurheilijoiden tietoon.

Rukajärvi todisti nousullaan todeksi myös väittämän siitä, että jos osaat lajisi temput vaikka unissasi, eli olet tehnyt niin valtavasti toistoja huipputasolla, voit pärjätä arvokisoissa vaikka et tekisikään unelmasuoritusta. Tosiasiahan on se, että kaikista olympiamitalisteista vain harva pystyy olympialaisissa ylittämään itsensä. Yleensä mitaliin riittää jopa rutiinisuoritus, kunhan rutiinitaso on harjoiteltu tarpeeksi korkealle.

Vaikka mitali on jo toinen perättäinen Ennille olympiatasolla, ei sekään ole vielä tehnyt lajista koko kansan suosikkia. Tässä kohtaa peiliin katsomisen paikka on liitossa, siellä ei valitettavasti ole osattu hyödyntää lajin hypeä.

Henkilökohtaisella tasolla Rukajärvi on jo koko kansan suosikki.

Ampumahiihdossa odotettiin Kaisa Mäkäräiseltä pientä ihmettä, tai edes nousua normaalitasolle, mutta toisin kävi. Kuusi pummia takaa-ajokisassa kertovat paitsi vaikeista olosuhteista, myös siitä kuinka Kaisa pystyy käsittelemään paineita. Sanotaanko, että ei aivan samalla tasolla kuin Enni.

Mäkäräinen on nyt käynyt kaivon pohjalla, toivotaan ja uskotaan, että seuraavaksi hän nousee sieltä jäljellä olevissa kahdessa henkilökohtaisessa kisassa tasolleen. Tai eihän siinä meidän toiveet mitään merkitse, kaikki lähtee Kaisasta itsestään ja siitä kuinka hän osaa kääntää epäonnistumiset onnistumisiksi.

Olympiakomitealla on mukana kisoissa ennätysmäärä urheilupsygoloogeja, toivottavasti heistä on apua Kaisalle hetkellä, jolloin hän tarvitsee eniten apua.

 

 

1 kommentti .

Mitä pokeria Iivo pelasi?

Sunnuntai 11.2.2018 klo 14:54 - Jari Porttila

Miesten yhdistelmäkisan jälkeen kaikkien huulilla oli kysymys, mitä peliä Iivo Niskanen oikein pelasi.

Niskanen painui heti paukusta kärkeen ja johti kolme kierrosta, vetäen hurjaa vauhtia. Kymmenisen miestä roikkui kuitenkin koko ajan kannoilla, vasta neljännen kierroksen alussa Iivo suoristi selkänsä ja tarjosi vetäjän paikkaa muille.

Iivon touhussa ei kotikatsomosta katsottuna ottanut selvää. Haastatteluissa hän sanoin päättäneensä taktiikasta ennen starttia ja varmistaneensa vielä juuri ennen lähtöä valmentajaltaan, että toimitaanko näin. Siinä vaiheessa, tai viimeistään toisen kierroksen jälkeen Iivon tai valmentaja Olli Ohtosen olisi pitänyt ymmärtää, ettei jäätävällä vedolla tehty hallaa muille kuin itselleen.

Taktiikkaa olisi pitänyt muuttaa, jos oli siis tarkoitus pärjätä. Jos tarkoitus oli vetää vain lihaksistosta kaikki ulos ja ottaa alle kova tyhjennysharjoitus, niin eipä siinä mitään. Siinä onnistuttiin.

Niskanen myönsi kisan jälkeen ampuneensa itseään jalkaan. Eli taktiikka ei toiminut. Sen kaikki näkivät.

Toisaalta, nyt tehty taktinen kömmähdys osoitti Iivolle sen, ettei 50 kilometrin yhteislähtökisassa pysty karkaamaan alkumatkasta. Paukut on säästettävä viimeiselle 15 kilometrille, jonka aikana voi aloittaa sitten Lasse Viren-mäisen pitkän kirin.

Sen verran koville Iivo oman taktiikkansa myötä joutui, että en ihmettelisi, vaikka pian tulisi ilmoitus siitä, että hän jättää sprintin väliin. Kun tavoitteena on voittaa kultaa 50 kilometrin kisassa, niin kannattaako lihaksistoa vetää toisen kerran äärimmilleen sprintissä. Toivottavasti tätä harkitaan valmentajan kanssa kylmäverisemmin kuin yhdistelmäkisan taktiikkaa.

Sen Iivo perinteisen osuudella todisti, että hän lukeutuu ilman muuta kuninkuusmatkan mitalisuosikkeihin. Nyt kaiken toiminnan on kuitenkin oltava viimeisen päälle mietittyä, turhia riskejä ei ole syytä ottaa.

Iivon takana Matti Heikkinen oli suurissa vaikeuksissa perinteisellä, mutta vapaa kulki erittäin hyvin. Matti oli koko joukon seitsemänneksi paras vapaan osuudelle, hän jäin vain 10 sekuntia toiseksi nopeimman vapaan ajan kellottaneesta Norjan Sundbystä. Matti voi, sen pöljän päivän sattuessa, taistella jopa mitalista 15 kilometrin vapaan kisassa.

Naisten jääkiekkomaajoukkue aloitti kisaurakkansa USA:ta vastaan hyvin. Tappionumerot olivat 3-1, mutta yhtä hyvin peli olisi voinut päättyä suomalaisten voittoon. USA toki hallitsi ottelua, mutta kun Noora Räty pelasi juuri niin kuin suurmaita vastaan pitikin, otti kiinni lähes kaiken, antoi se Suomelle mahdollisuuden ottaa voiton.

Ottelu todisti myös pelaajille sen, että näissä kisoissa Suomi taistelee ilman muuta mitalista, eikä finaalipaikkakaan ole enää vain unelma, se on realistinen mahdollisuus.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Krista lunasti odotukset, Kaisa ei

Lauantai 10.2.2018 klo 18:12 - Jari Porttila

Olympialaisten ensimmäinen päivä tarjosi ilonhetkiä ja pettymyksiä.

Aloitetaan urheilijasta, joka kestää arvokisojen kovat paineet ja kasvaa vaatimusten mukaisesti, eli Krista Pärmäkoskesta.

Yhdistelmäkisasta tuli juuri sellainen, kun eilen povasin. Kovat olivat kovia. Charlotte Kalla ja Marit Björgen olivat hiihtäneet ennen olympiastarttia maailmancupissa vain yhden kisan joulukuun 17 päivän jälkeen. Kokenut kaksikko tietää kuinka huippukunto rakennetaan ja se näkyi kisassa. Kalla karkasi muilta ja Björgen pystyi kuin pystyikin pitämään Kristan takanaan.

Suomalainen otti kuitenkin vahvan taistelun jälkeen ensimmäisen henkilökohtaisen olympiamitalinsa, kun hänen kaulaan ripustettiin pronssia. Se pronssi tuli kovan taistelun jälkeen, sillä kuten kaikki hiihtoa seuranneet huomasivat, tuli Krista viimeiset 500 metriä enemmänkin tahdonvoimalla, jalkojen huutaessa helpotusta maitohapporyöpyn vuoksi. Moni muu olisi oikaissut selkänsä, mutta ei Krista.

Nyt kun mitalitili on avattu, on taivas Kristan kohdalla auki. Koreassa "mitalihässäkkä" ei häiritse ja sotke keskittymistä samalla tavalla kuin viime vuonna Lahdessa, joten paukkuja tuleviin kisoihin jää varmasti varastoon.

Kristan takana suomalaishiihtäjät romahtivat. Kerttu Niskanen on kaukana huippukunnosta, samaa voi sanoa Laura Monosesta. Johanna Matintalon avaus olisi ilman viimeisen alamäen kaatumista ollut enemmän kuin hyvä. Avausmatka jätti myös paljon mietittävää viestiä ajatellen.

Sitten kahteen urheilijaan, joille olympialaiset eivät ole näyttäneet sitä valoisinta puoltansa, nimittäin Kaisa Mäkäräiseen ja Janne Ahoseen. Ahoselta ei toki kukaan odottanutkaan näistä kisoista henkilökohtaisesta kisasta mitalia, mutta hänen ja myös kolmen muun hyppääjän valuminen ulos toiselta kierrokselta vain korostaa mäkihyppymme surkeaa tilaa.

Olen aikaisemmin yrittänyt ymmärtää päävalmentaja Andreas Mitteriä, nyt on pakko todeta, että olisiko mies syytä pistää vaihtoon ja säästää nekin rahat suomalaiseen valmennustyöhön.

Mäkäräisen kohdalla on taas todettava se, että olympialaisten paineet vain tuntuvat olevan liian kovat hänelle. Se, että pikakisassa tuli kolme pummia, joista kaksi makuupaikalta, kertoo kaiken. Olosuhteet olivat toki hankalat, mutta kyllähän voittaja Laura Dahlmeir selätti ne kunniakkaasti.

Mäkäräinen jäi kärjestä 1,30 ja eroa mitaliinkin on yli minuutti. Takaa-ajo kisan pelastaisi vain nolla-ammunta ja muiden haparointi. Sen varaan ei arvokisojen menestystä pitäisi koskaan laskea. Nyt niin on tehtävä ja toivotaan, että Kaisa pystyy ravistamaan sen kuuluisan apinan nyt selästään.

 Mäkäräisen takana muut suomalaiset eivät selvinneet edes 60 parhaan joukkoon, joten mahalasku oli täydellinen.

Avauspäivän perusteella se 10 mitalin tavoite on kuitenkin yhä mahdollinen. Povasin hiihtoon kolmea mitalia, Krista piti lajiryhmän tavoitevauhdissa. Ampumahiihtoon laskeskelin kahta mitalia, nyt yksikin on kiven alla. Lumilautailussa miehet eivät venyneet slopen finaaliin, mutta syömähammas Enni Rukajärvi ei ole vielä aloittanutkaan kisojaan.

Mennään vain ohilaukauksista huolimatta positiivisella vireellä eteenpäin.

3 kommenttia .

Mahdollisuudet 10 olympiamitaliin

Perjantai 9.2.2018 klo 18:08 - Jari Porttila

Olympiatuli Etelä-Koreassa on syttynyt ja talviolympialaiset voivat alkaa.

Ne alkavatkin suomalaisten osalta huippujännittävästi, sillä heti ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä suomalaisilla on mahdollisuus jopa kahteen mitaliin.

Krista Pärmäkoski starttaa lauantaiaamuna yhdistelmäkisaan ehdottomana mitalisuosikkina. Krista voitti samalta matkalta MM-hopeaa viime vuonna ja vaikka takana on hieman sairastelujen sävyttämä alkuvuosi, voi Kristalta odottaa vaikka mitä.

Näin etukäteen laskeskellen Kristan pahimmat kilpailijat tulevat Norjasta ja Ruotsista. Maailmancupissa ennen joulua hiihdetyn yhdistelmäkisan voitti Ruotsin Charlotte Kalla ennen Norjan Heidi Wengiä. Kun kaksikkoon lisätään koko kauden hieman epävarmasti hiihtänyt Marit Björgen, on kärkinelikko siinä. Kalla ja Björgen ovat hiihtäneet joulukuun 17. päivän jälkeen vain yhden maailmancupin kisan, joten kaksikon nykykunnosta on vaikea sanoa mitään.

Eli ei Kristan mitali ole mitenkään mahdoton juttu.

Iltapäivällä starttaa puolestaan Kaisa Mäkäräinen, yksi suurimmista suomalaissuosikeista suksilajeissa. Kaisalta puuttuu vielä olympiamitali, nyt osumatarkkuus on parantunut koko ajan maailmancupin kisoissa. Toivotaan, että sama tahti jatkuu olympialaduilla.

Mäkäräisen ongelmana arvokisoissa on tähän saakka ollut paineensietokyky. Nyt takana on jo niin monta arvokisastarttia, että uskon Kaisan pystyvän käsittelemään myös henkisen puolen paineita. Ja kun mitaliputki aukeaa lauantaina, niin sitten sen jatkumiselle ei ole mitään estettä.

Olin perjantaina vieraana Huomenta Suomessa pohtimassa suomalaisten menestysmahdollisuuksia kisoissa. Kun latasin tiskiin oman, positiivisen arvioni, olivat juontajat ihmeissään. Olen näet laskenut, että Suomi voi hyvinkin saada kisoista 10 mitalia, Olympiakomitea on laskenut, että suomalaiset toisivat kisoista 6,5 mitalia.

Mihin sitten perustan arvioni, kysyy ny moni.

No tässä vähän lukuja tiskiin, lajiryhmittäin. Ampumahiihdosta tulee 2 mitalia, hiihdosta kolme. Naisten ja miesten jääkiekkomaajoukkue tuo kumpikin yhden mitalin, samaan yltävät myös pikaluistelijat, lumilautailijat ja yhdistetyn miehet.

Älkää nyt sanoko, että tämä olisi liioittelua. Arvioni perustuu siihen tosiasiaan, että noin 40 prosenttia mitaliehdokkaista onnistuu kisoissa. Ei mikään kohtuuton oletus.

Meissä suomalaisissa on vähän enemmänkin pessimistin vikaa. Hoetaan, että pessimisti ei pety. No ei, mutta ei pessimismi myöskään luo mahdollisuuksia venymiselle ja itsensä ylittämiselle. Se tappaa positiivisen ilmapiirin ja on omiaan heikentämään mentaalipuolta.

Sen vuoksi olen perusoptimisti. Lähdetään siitä, että tuleva kilpailu on aina mahdollisuus tehdä jotain paremmin kuin aiemmin. Minä ainakin uskon suomalaisiin urheilijoihin ja jos he uskovat vakaasti itseensä, nautimme kaikki positiivisen ilmapiirin tuloksista.

Silloin 10 mitalin kisaveikkauskin voi olla liian heppoinen.

2 kommenttia .

Norjalaisilla käsittämätön määrä astmalääkkeitä

Keskiviikko 7.2.2018 klo 16:46 - Jari Porttila

Juuri ennen Etelä-Korean talviolympialaisten alkua paljastui, että Norjan olympiakomitea, olympiatoppen, on rahdannut uskomattoman määrän astmalääkettä Koreaan.

Kun Suomen ja Ruotsin joukkueet, jotka vastaavat kooltaan norjalaisten joukkuetta, on tuonut Koreaan 10 inhalaattoria, toivat norjalaiset niitä 43. Kaikkiaan norjalaiset ovat tuoneet kisapaikalla 6000 annosta astmalääkettä.

Määrä on käsittämättömän suuri, jos sillä on vain tarkoitus hoitaa astman oireita. Toisaalta, jos astmalääkkeiden avulla on tarkoitus ratkaista kultamitalien kohtaloita, määrä on varmasti sopiva.

Norjassahan on tapana lääkitä myös terveitä urheilijoita, varmuuden vuoksi. Tutkimuksissa on todettu, että kun terveille, tai sairaille urheilijoille annetaan normaalia selvästi suurempia määriä astmalääkitystä, vaikuttaa se elimistöön kuin kielletyt doping-aineet. Norjalaiset ovat tutkineet tarkoin kuinka paljon keuhkoja on "avattava" lääkkeillä ennen suoritusta, jotta urheilija pystyisi siirtämään lihaksiin tulevan maitohapposyöksyn myöhäisemmäksi.

Jos olette ihmetelleet kuinka norjalaishiihtäjät pystyvät "juoksemaan" karkuun vastustajiltaan kesken kisan, niin nyt tiedätte syyn.

On siis turha väittää, ettei astmalääkkeestä olisi hyötyä, kun sitä nautitaan ylettömän suuria määriä. Olen itse nähnyt norjalaisten "tankkauksen" huoltoautossa ennen maailmancupin kisoja, joten tiedän mistä kirjoitan. Sitä en tiedä, onko Marit Björgenillä ja Therese Johaugilla diagnisoitu astma, mutta ainakin he saivat juuri ennen kisaa astmahoitoa.

 Norjalaisten röyhkeydestä kertoo kaiken se, että Martin Jonsrud Sundbyn "astmakärystä" huolimatta he puljaavat yhä lääkkeidensä kanssa, aivan kun mitään ei olisi tapahtunut. Tilannehan on sama, kuin jos suomalaiset kanniskelisivat yhä hemohessiä kisapaikoille. Tuntuu erikoiselta, ettei norjalaisia häiritse tippaakaan se kohu, joka Sundbyn kärystä nousi.

Sundby ei doping-tuomionsa jälkeen ole saanut suksiaan enää entiseen loistoon ja huulirasva-tuomion jälkeen myös norjan naiset ovat pudonneet tavallisten kuolevaisten kastiin. Johannes Klabota lukuun ottamatta kaikki norjalaiset ovat olleet inhimillisellä tasolla tämän kauden.

En tiedä, onko Klabolla todettu astma ja saako hän hoitoa sairauteen vai terveenä "ehkäisevää" hoitoa, mutta jos olisin Etelä-Koreassa, pistäisin norjan valmennusjohdon asiasta tiukoille. Pohjoismaissa on nyt uutisoitu siitä, että norjalaisilla on Koreassa mukana "rekkalasteittain" lääkkeitä, mutta jääkö uutisen taustojen kaivaminen taas ruotsalaisten harteille?

Ruotsin SVT:n toimittaja Hasse Svens on kaivanut norjalaisten hiihtäjien epäilyttäviä veriarvoja ja tänään illalla SVT esittää dokumentin asiasta. Tuleeko siinä esiin uusia nimiä, sitä Hasse ei suostunut kertomaan etukäteen. 

3 kommenttia .

Oliko Kyrö sittenkin oikeassa?

Sunnuntai 4.2.2018 klo 15:47 - Jari Porttila

Pyeongchangin olympialaiset alkavat viikon kuluttua ja hiihtomaailmaa ravisuttaa uusi, järeä doping-paljastus.

Ei aivan näin, sillä The Times lehden julkaisemat doping-uutiset ovat pitkälti vanhan kertaamista, tosin sillä erotuksella, että nyt pöytään on pystytty iskemään eri maiden epäiltyjä veriarvoja.

Timeshan julkaisi kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n keräämien veritestien tuloksia. Testit oli otettu vuosien 2001-2010 välisenä aikana. Ja juuri tuo tieto asettaa tulokset omaan valoonsa.

Lahden MM-kisojen 2001 jälkeen sain itsekin tietoja FIS:n tutkimuksista ja niistä tiedoista olen kirjoittanut usein. Tutkijat vakuuttivat silloinkin, että tuloksissa oli häkellyttävän paljon vaihteluja hiihtäjien veriarvoissa. Silloin tutkijat vakuuttivat minulle, että näitä epäilyttäviä arvoja havaittiin kaikkien huippumaiden hiihtäjien tuloksissa.

Kukaan ei uskaltanut silloin antaa tarkkoja lukuja maittain. Nyt Times pystyi ne julkaisemaan.

Tässä tuota listaa: Venäjä 51 ( 5), Saksa 20 (13), Ranska 18 (1), Itävalta 16 (3), Norja 16 (23), Suomi 15 (3), Italia 12 (11), Ruotsi 12 (13), USA 12 (0), Sveitsi 11 (2) ja Kanada 10 (3). Suluissa maiden hiihtäjien saavuttamat mitalit Salt Lake Citystä 2002, Torinosta 2006 ja Vancouverista 2010.

Tutkijat ovat päätelleet, että kohonneet veriarvot ovat merkkejä verimanipulaatiosta, eli joko Epon käytöstä ja veritankkauksesta. Osa tuloksista saattaa selittyä myös korkeanpaikanharjoittelulla, joidenkin urheilijoiden mukaan se saattaa nostaa HB-arvon esimerkiksi 14,0:sta 16,0.

Nyt julkaistujen tietojen pohjalta voidaan kuitenkin vetää selkeät johtopäätökset Salt Lake Cityn, Torinon ja Vancouverin olympialaisten tuloksista, valtaosa mitalisteista oli vahvistanut vertaan.

Kuten tuosta taulukosta nähdään, Suomalaishiihtäjät eivät Lahden kisojen jälkeen menestyksessä kylpeneet, uskonkin että lähes kaikki kirjatut 15 tapausta ovat suomalaisten osalta juuri vuodelta 2001.

Kun tällainen vuoto julkistetaan aivan olympialaisten alla, pitää tietenkin kysyä sen tarkoitusperiä. Nyt julkaistu aineisto vain vahvistaa sen, mitä tutkijat kertoivat jo yli kymmenen vuotta sitten. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla veridoping oli todella yleistä, suomalaiset jäivät tosin siitä junasta valtaosin jo 2001.

Norjan ja Ruotsin kohdalla tulokset ovat sen sijaan hätkähdyttäviä. Kummankin maan mediahan on syyllistänyt pelkästään suomalaisia, mutta tulokset kertovat heidän olleen aivan samalla viivalla suomalaisten kanssa. Ja on hyvä muistaa, että norjalaisten nykytähdistä moni oli mukana jo 2010 Vancouverin kisoissa.

Vancouverissa kukkivat suurimpina norjalaistähtinä Marit Björgen kolmella kullalla, Petter Northug kahdella kullalla, hopealla ja pronssilla ja olihan siellä viestin hopeajoukkueessa myös Martin Johnsrud Sundby ja naisten kultaviestissä Therese Johaug.

Miksi nyt vuodetut tulokset eivät sitten sisällä tietoja vuodesta 2010 tähän päivään?

Yksi syy saattaa olla se, että FIS otti vuoden 2009 lopussa käyttöönsä ns. urheilijan biologisen passin. Kun näitä veritestien tuloksia aikaisemmin verrattiin myös muihin, niin käytännössä vuoden 2010 alusta alkaen kaikki data säilytettiin kunkin hiihtäjän biologisessa passissa ja tuloksia verrattiin vain häneen omiin tuloksiin. Jos nämä tulokset vaihtelevat paljon, voidaan epäillä dopingin käyttöä ja urheilija saattaa saada siitä jopa doping-tuomion. En tosin tiedä, että kukaan huippuhiihtäjä olisi saanut edes huomautusta vaihtelevista veriarvoista.

Nyt vuodetut tutkimustulokset vahvistavat siis mm. Kari-Pekka Kyrön aikanaan esittämät väitteet siitä, että suomalaiset olivat verimanipulaatiossa vain osa suurta perhettä. Ja kun suomalaiset saatiin sitten narautettua hemohessin käytöstä, ei siis epon käytöstä, niin mitä teki muu hiihtoperhe?

Jatkoi veren manipulointia, koska siitä kiinni jääminen johtui enemmänkin huolimattomuudesta kuin testaajien valppaudesta.

Voidaan siis todeta Kyrön puhuneen ainakin tässä kohdin asiaa.

 

2 kommenttia .

KOK:n ajojahti sai tylyn päätöksen

Torstai 1.2.2018 klo 18:57 - Jari Porttila

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS vapautti doping-epäilyistä peräti 28 venäläistä talvilajien urheilijaa vain viikkoa ennen talviolympialaisia. He saavat myös pitää Sotshin olympialaisissa voittamansa mitalit.

Päätös on raju isku kansainväliselle olympiakomitealle. CAS:n jäsenet ovat oikeusoppineita, heidän päätöksenteossa painavat vain faktat ja nyt ne todettiin KOK:n asettamien kilpailukieltojen osalta heppoisiksi.

Päätös murentaa KOK:n uskottavuutta ja asettaa kyseenalaiseksi myös KOK:n aikaisemmat doping-päätökset. CAS:n mukaan tuomioita annettiin ilman todisteita dopingin käytöstä.

KOK pohjasi päätöksensä lähes yksinomaan Venäjän entisen antidoping-pomon Grigori Rodtshenkovin lausuntoihin. Yllättäen Rodtshenkovilla ei ollutkaan todisteita puheittensa tueksi, mutta silti KOK:n päättäjät nielivät pureksimatta kaiken mitä Grigori kertoi. KOK asetti venäläiset urheilijat kilpailukieltoon, koska uskoi väitteeseen valtionjohtoisesta dopingista. Se päätti rangaista siis kaikkia urheilijoita, ilman yksittäisiä todisteita. Tai ainakaan se ei ole julkaissut niitä.

Tilanteen tekee ihmeelliseksi, jopa naurettavaksi se, että KOK ei tyytynyt narauttamaan niitä urheilijoita, joiden kohdalla näytöt riittivät. Ja heitäkin oli valtavasti, CAS löysi näyttöä 11 urheilijan kohdalla. Richard McLarenin agenda näytti olevan se, että koko Venäjän urheilujärjestelmä on tuhottava ja KOK lähti tukemaan hänen agendaansa. Näin KOK ja Wada unohtivat sen, että urheilija on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Johan pelkkä maalaisjärkikin sanoo sen, ettei yhden, katkeroituneen ja maanpakoon lähteneen miehen kaikkia puheita voi ottaa todesta. KOK otti.

Rodtshenkov kertoi, että maan johtaja Vladimir Putin oli täysin tietoinen hänen johtamastaan doping-ohjelmasta. Tässä kohtaa mielikuvitus vei voiton faktoista.

Kerrataan nyt vähän historiaa. Putin pisti koko arvovaltansa peliin saadessaan KOK:n myöntämään talviolympialaiset Sotshille. Kisat myönnettiin Sotshille vuonna 2007. Putin tietenkin vaati urheiluministeriksi 2008 tulleelta Vitali Mutkolta menestystä omissa kisoissa. Mutko sai rahaa käyttöönsä niin paljon kuin kehtasi pyytää ja urheilijat saivat kaiken mahdollisen tuen.

Rodtshenkovin mukaan hän aloitti samalla doping-ohjelman suunnittelun niin, että Pekingin kesäkisoissa 2008 kaikki venäläiset yleisurheilijat käyttivät testeissä näkymättömiä aineita. Menestys eo tosin tuotakaan väitettä tue, eivät myöskään jälkikäteen analysoidut testit. Tämän jälkeen hän kehitti menetelmän, jossa jo sinetöidyn näytepullon sisältö voitiin vaihtaa varmasti puhtaaseen virtsaan Sotshin kisoissa. Rodtshenkov väittää, että Putin tiesi kaiken tämän.

Rodtshenkovin väite on yhtä mielikuvituksellinen, kun väittäisi Tasavallan presidentti Tarja Halosen tietäneen suomalaishiihtäjien dopingin käytöstä Lahden kisoissa 2001.

Voin kokemuksesta kertoa, että jos ja kun dopingia käytetään, pidetään siitä tietävä piiri mahdollisimman pienenä. Ei siitä huudella turuilla ja toreilla, saatikka informoida presidenttiä. Tässä kohtaa Rodtshenkov teki itsestään tärkeämmän kuin todellisuudessa oli.

Yhtä mielikuvituksellinen oli väite, että urheilijat kuljettivat koko ajan pakastettua, puhdasta virtsaa mukanaan testaajia varten. Povitaskussa vai?

Testeissähän testaaja seisoo liimattuna testattavan vieressä silloin, kun näyte annetaan. Ei siinä tilanteessa ole mitään mahdollisuutta lorauttaa näytettä omasta pullosta. Ja sehän olisi kuitenkin ollut, se pakastettu näyte ollut yhä jäässä.

Miksi KOK nieli kuitenkin Rodtshenkovin kaikki väitteet pureksimatta. Eivätkö hälytyskellot soineet missään vaiheessa, eikö kukaan epäillyt, että Rodsthenkov saattoi selitellä omiaan dollarin kiilto silmissä

En halua puolustaa edes puolella sanalla dopingin käyttäjiä, mutta olen koko urani ajan lähtenyt siitä, että urheilijaa ei voida, eikä saa tuomita huhupuheiden pohjalta. Dopingin tuomiossa on kyse niin suuresta asiasta, että päätöksen pohjana pitää olla selkeitä todisteita.

Nyt KOK:n toiminta sai noitavainojen piirteitä, kaikki urheilijat päätettiin heittää mereen painot jaloissa. Ja jos joku ei uponnut heti, oli se vain vahvistus sille, että noitahan se siinä räpiköi.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Unohtuiko tasapuolisuus ?

Keskiviikko 24.1.2018 klo 18:58 - Jari Porttila

Suomen olympiakomitean hallitus piti viimeisissä olympiavalinnoissa riman korkealla, ainakin hiihtäjille. Hiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä olisi halunnut kisoihin mukaan 18 hiihtäjää, olympiakomitea valitsi vain 12.

Viidellä hiihtäjällä on vielä tulevana viikonloppuna mahdollisuus antaa kisakoneesen oikeuttava näyttö Seefeldin maailmancupissa, veikkaukseni on, että sieltä nousee koneeseen vielä kolme hiihtäjää.

Miksi hiihdossa rima oli paljon korkeammalla kuin esimerkiksi ampumahiihdossa, mäkihypystä puhumattakaan ?

Sitä pitäisi tietysti kysyä Mika Kojonkoskelta, mutta heitetään tässä muutama pohdinta.

Ampumahiihdossa ja mäkihypyssä joukkuekisa ja viestit pelastivat lajin. Naisten ampumahiihdossa kisamatkalle pääsi kolme normaalisti kotiinjäävää urheilijaa sen vuoksi, että viestijoukkueella katsottiin olevan mahdollisuudet kahdeksan parhaan joukkoon.

Mäkijoukkue valittiin kisoihin samoin perustein. Ja kun kummankin lajin urheilijat nyt kuitenkin Koreassa ovat, osallistuvat he myös henkilökohtaisiin kilpailuihin.

Tämä on mielestäni aivan oikea linja, juuri näin pitikin toimia.

Mutta miksi se linja petti hiihdon osalta.

Olympialaisiin valittiin vain kuusi naishiihtäjää, heillä on siis tarkoitus vetää läpi koko kisaohjelma. Kuuden hiihtäjän toimesta, matkoja on kaikkiaan kuusi.

Anne Kyllöstä ei vielä valittu kisakoneeseen, häneltä halutaan näyttöjä Seefeldin maailmancupissa. Jos vertaa Kyllösen kauden näyttöjä mäkimiehiin tai ampumahiihtäjiin, pois lukien Mäkäräinen ja Laukkanen, niin onhan Kyllönen aivan eri tasolla.

Media on kyseenalaistanut Kyllösen näytöt pitkin kautta ja tuntuu siltä, että valitsijat tarttuivat liiankin helposti tarjottuun korttiin. Kyllönen ei varmasti taistelisi mitaleista Koreassa, mutta tasavertaisuuden nimissä hän olisi paikan sinne ansainnut.

Samaa voi sanoa mieshiihtäjien kohdalla. Kisoihin valittiin nyt kuusi hiihtäjää, neljän kuntoa katsastetaan vielä viikonvaihteessa Seefeldissä. Päätös olisi ollut oikea, jos kisoihin ei olisi valittu edellä mainittuja ampumahiihtäjiä ja mäkimiehiä, mutta nyt nämä urheilijat, joista yksi voi olla jopa mukana 4x10 kilometrin viestijoukkueessa, asetetaan aivan kohtuuttomaan tilanteeseen. Uskoisi olympiakomiteassa olevan sen verran valmennustietoutta, että sielläkin ymmärretään mihin tilaan urheilija ajetaan viime hetken näyttöpaineilla.

Kisoihin on muuten tällä hetkellä lähdössä 97 urheilijaa ja 98 johtoportaan edustajaa, mukana mm. kahdeksan eri lääkäriä.

Nyt urheilijavalinnoista jäi vähän sellainen maku, että olympiakomitea halusi näpäyttää hiihdon päävalmentaja Reijo Jylhää; nostaa oman ammattitaitonsa tikun nokkaan ja kyseenalaistaa Jylhän ammattitaidon. Samaa valitsijat eivät uskaltaneet tehdä naisten tai miesten jääkiekkomaajoukkueen suhteen; niissä uskottiin päävalmentajan ammattitaitoon.

4 kommenttia .

Riittävätkö Kyllösen näytöt olympialaisiin?

Sunnuntai 14.1.2018 klo 18:26 - Jari Porttila

Hiihdon SM-kisat Vantaalla selkiyttivät tulevia olympiavalintoja. Hain kisoissa perspektiiviä valinnoille keskustelemalla useiden huippuvalmentajien kanssa. Yleinen arvio oli, että olympialaisiin lähtee 8 naista ja 8-10 miestä.

Naisissa mestaruudet menivät konkareille, Riitta-Liisa Roposelle ja Aino-Kaisa Saariselle. Se kertoo omaa kieltään siitä, että kaksikko osaa huippukunnon ajoituksen ja sen, että he ottivat vahvan otteen viestijoukkueen paikkoihin.

Kun Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen jättivät kisat viisaasti väliin, puuttui Ritulta ja Aikulta vertailukohta kansainväliseen huippuvauhtiin. Uskon, että nelikko tuo Olympialaisista useamman mitalin. Henkilökohtaisiin mitaleihin on parhaat mahdollisuudet Pärmäkoskella.

Keitä muita olympialaisiin olisi sitten syytä valita? Nuorena lupauksena ilman muuta SM-kisoissa mitalin ottanut ja viikko sitten Charlotte Kallan voittanut Johanna Matintalo. Selkeä valinta on myös Laura Mononen. Anne Kyllösen kausi on ollut vaikea, hän on parhaimmillaan sijoittunut maailmancupissa sijalle 18, sen pitäisi riittää näytöksi.

Kyllönen ja Matintalo valittiin mukaan ensi viikonlopun maailmancupin kisoihin Planicaan. Maailmancupiin Suomella on kuuden naisen kiintiö, olympialaisissa yhteen lajiin saa osallistua vain neljä saman maan hiihtäjää. Sotshiin valittiin 2014 yhteensä kahdeksan naishiihtäjää.

Susanna Saapunki pääsi aloittamaan kautensa vasta SM-kisoissa, kisakoneeseen oikeuttavia kansainvälisiä näyttöjä ei vielä ole.

Ja sitten meillä on varastossa vielä ampumahiihtäjä Mari Laukkanen.

Tämä kahdeksikko voi tuoda tämän hetken näytöillä kisoista 2-4 mitalia.

Miehissä kauden komeetta on Ristomatti Hakola, joka hiihtänee olympialaisissa muitakin matkoja sprintin ohella. Risellä on sprintissä kaikki mahdollisuudet finaaliin.

Mitalia olympialaisista lähtee hakemaan SM-kisat väliin jättänyt Iivo Niskanen. Matti Heikkiseltä ei parin viime viikon näyttöjen perusteella niitä voi odottaa, mutta konkarina hän tietää kuinka huippukunto houkutellaan esiin.

Tämän kolmikon ohella kisoihin lähtenevät Anssi Pentsinen, Perttu Hyvärinen ja Lari Lehtonen. Sprintin paikoissa ovat kiinni vielä Lauri Vuorinen ja Martti Jylhä, kummallakin on kaksi maailmacupin sijoitusta 13 parhaan joukossa. Olympiakomitean näyttökriteerit on rikkonut myös Toni Ketelä.

Miesten osalta odotukset ovat 1-2 mitalia, koko lajiryhmä voi siis parhaimmillaan tuoda olympialaisista jopa kuusi mitalia. Kaikkiaan olympiakomitean kriteerit on tähän mennessä täyttänyt 17 hiihtäjää.

Aika moni tapaamani henkilö oli pahoillaan siitä, ettei nähnyt Suomen parhaita hiihtäjiä Vantaalla. Kun toisessa vaakakupissa on menestys olympialaduilla, niin suotakoon tuo lepohetki heille.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Historian surkein mäkiviikko

Lauantai 6.1.2018 klo 20:33 - Jari Porttila

Vuodenvaihteen perinteisin urheilutapahtuma, Keski-Euroopan mäkiviikko oli suomalaisittain pohjanoteeraus. Koskaan aikaisemmin suomalaishyppääjät eivät olleet menestyneet yhtä huonosti kuin mäkiviikolla 2017-2018.

Olen Itse kokenut mäkiviikon ilot ja surut paikanpäällä. Olen viettänyt uutta vuotta Garmischissa parikymmentä kertaa ja pidellyt Janne Ahosen voittopokaalia 2008, kun hän voitti viidennen mäkiviikkonsa.

Nyt tuntuu, että noista ajoista on kulunut ikuisuus.

Turha tässä on enää kerrata tuloksia, vaan nyt onkin syytä esittää ääneen kysymys, pitääkö suomalaisia mäkimiehiä valita lainkaan Etelä-Korean talviolympialaisiiin?

Suomen olympiakomitea on linjannut, että olympialaisiin valitaan urheilijat, joilla on mahdollisuus 16 parhaan joukkoon ja joukkueet, joilla on mahdollisuus 8 parhaan joukkoon.

Täyttävätkö mäkimiehet nämä kriteerit?

Keski-Euroopan mäkiviikon perusteella eivät ainakaan yksilötasolla. Joukkueen koko, kolme nuorukaista, kertoo jo paljon. Kukaan heistä ei ole selviytynyt kisoissa toiselle kierrokselle. Paras sijoitus oli Antti Aallon 40 sija.

Toisaalta se ei ole alkukauden perusteella yllätys, sillä kauden 10 kilpailussa ovat vain Aalto ja Eetu Nousiainen päässeet maailmancupin pisteille, siis 30 parhaan joukkoon. Aalto on ollut parhaimmillaan 26 ja Nousiainen 25.

Tämän perusteella valintakriteerit olympialaisiin eivät täyty. Onko lajin entinen mahtimaa siis jäämässä ilman edustajia helmikuun olympialaisissa?

Miesten mäkijoukkueen pelastus on joukkuekisa. Tämän kauden maailmancupissa joukkuemäessä on tullut sijoitukset 11-10-7. Juuri tuo joulukuussa tullut seitsemäs sija saattaa pelastaa lajin totaaliselta nöyryytykseltä, jos olympiakomitea siis pitää kiinni kriteereistään.

Hiihtoliitossa on syytä miettiä tarkoin millaisen joukkueen se olympialaisiin lähettää, jos kisakoneen portit aukeavat.

Aalto ja Nousiainen lienevät mukana, mutta sen jälkeen ilmassa on vain kysymysmerkkejä.

Mikä on Janne Ahosen kunto? Ehtiikö Ville Larinto kuntoutua ? Tätä kaksikkoa kisoissa tarvittaisiin, juuri joukkueen vuoksi.

Ahonen jakaa varmasti mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin, mutta totuus on se, että joukkue tarvitsee konkaria. Ihan junnuketjun voimin olympialaisiin ei kannata lähteä.

Kuka sitten kantaa vastuun siitä, että suomalainen mäkihyppy vain jatkaa kyntämistään?

Itävaltalainen päävalmentaja Andreas Mitter voitaisiin heittää susille, mutta se ei olisi oikeudenmukaista. Mitterin aikana on sentään saatu nostettua uusia nuoria mukaan joukkueeseen, ne suuret virheet tehtiin jo vuosia sitten, kun lajin maajoukkuetoimintaa ajettiin alas.

 Silloinkin kyse oli liiton, ei valmentajien toimista.

Nyt vain jännitetään sitä, kuinka syvällä se pohja, jonne upotaan, mahtaa olla.

Samaan aikaan on syytä miettiä mäkiharjoittelua kokonaisuudessa. Nyt on turha miettiä polvikulmia ja ylämäen laskuasentoa, syyt synkkyyteen löytyvät ihan jostain muualta. Kysykää vaikka Kari Ylianttilalta.

Jari Porttila

 

1 kommentti . Avainsanat: mäkiviikko 4hills olympialaiset

Pohjalaista hulluutta

Lauantai 23.9.2017 klo 20:39 - Jari Porttila

Lauantai oli suuri päivä Pohjanmaalle. Vimpelin Veto varmisti toisen perättäisen Suomen mestaruuden pesäpallossa ja SJK oli jalkapalloilun Suomen cupin finaalissa, tosin häviävänä osapuolena.

Vimpelin, kylän jossa asuu 3011 ihmistä, joukkue oli neljännessä finaalissa koko ajan kuskin paikalla. Se, että joukkue pystyi kukistamaan Sotkamon ( 10 455 asukasta ) sen kotikentällä, oli historiallinen teko. Siihen on pystynyt aikaisemmin vain Pattijoki vuonna 2008.

Vimpeli kunnioitti vastustajaansa sen verran, ettei kylvettänyt mestaruudesta saatavaa Poikaa Sapsojärvessä, poika vain katseli rannalla kun pelaajat kylpivät naapurin vesissä. Vuosipesu on edessä sunnuntaina, kun Poika kylpee pelaajien kanssa Saarikenttää ympäröivässä Savonjoessa.

Finaalit olivat huippujännittäviä, periaatteessa juoksun pelejä. Vimpelin ase oli materiaalin laajuus. Vaikka maan paras vaihtaja Sami Haapakoski ei pystynyt pelaamaan finaaleissa, ei Vimpeli hyytynyt. Ja kun maan parhaisiin sieppareihin kuuluva Matias Rinta-aho loukkasi polvensa ennen finaaleja ja joutui seuraamaan finaalit katsomosta, ei sekään hyydyttänyt joukkuetta. Vaihtopenkiltä löytyi mitat täyttäviä pelaajia, Vimpelin tulevaisuus näyttääkin hyvältä.

Sotkamon pukukopissa tarvitaan sen sijaan uusia tuulia. Jymykin koki kauden aikana loukkaantumisia, mutta omien juniorien sijasta pelinjohto kaivoi kehiin jo kertaalleen uransa lopettaneita konkareita. Olen ennen kehunut Sotkamon tapaa rakentaa joukkuetta, nostaa aina nuoria mukaan ryhmään. Nyt sillä suunnalla on peiliin katsomisen paikka, miltä joukkueen tulevaisuus näyttää kun edessä on vääjäämättä sekin hetki kun Toni Kohonen ja Roope Korhonen lopettavat? Edessä on kovat ajat, josta ei selviä ilman kovia ostoksia.

Vimpelissä tilanne on päinvastainen, nuoria pelaajia tuodaan vuosittain mukaan pelaavaan yhdeksikköön, tulevaisuus näyttää hyvältä, suorastaan loistavalta. Pesikseen voi sanoa syntyneen uuden dynastian.

 

Veikkausliigassa kauden alussa flopannut Seinäjoen Jalkapallokerho raivasi tiensä Suomen cupin finaaliin, mutta jäi siinä HJK:n jalkoihin. SJK on ollut tällä kaudella otsikoissa , vaihdettuaan päävalmentajaa kuin työmies paitaa. Nyt on menossa kauden neljäs valmentaja.

Seuran omistajaa Raimo Sarajärveä kuvaillaan jopa Pohjanmaalla värikkääksi persoonaksi, rohkeudenpuutteesta häntä ei ainakaan voi syyttää. Mies hoiti Seinäjoelle Suomen komeimman jalkapallostadionin, vastaavaa ei ole edes HJK:lla.

Sarajärvi on laittanut puitteet kuntoon ja Seinäjoella on myös herätty fudisbuumiin. Yleisöä riittää jatkossakin katsomoihin, kunhan joukkue vain taistelee mitaleista, tulevaisuudessa myös mestaruudesta.

Sarajärvi on "rakentamassa" jalkapalloakatemiaa Kuortaneen Olympic training centerin yhteyteen. Akatemiassa yhdistettäisiin koulunkäynti, opiskelu, harjoittelu ja pelaaminen ammattimaisessa ympäristössä. Hanke hakee vertaistaan Suomessa ja kun se saadaan käyntiin, tuottaa Pohjanmaa liukuhihnalta huippupelaajia SJK:lle ja muillekin seuroille.

Suomalainen jalkapallo tarvitsee Sarajärven kaltaisia visionäärejä, joille sana mahdottomuus on täysin tuntematon käsite. Hänellä on käytössä vain yksi vaihde, "täysillä eteenpäin", mutta uskon sen tuottavan tulosta lähivuosina.

Pystyihän SJK nytkin haastamaan HJK:n, häviten finaalin vain maalilla.

2 kommenttia .

Liiga on nyt vedenjakajalla

Perjantai 15.9.2017 klo 17:55 - Jari Porttila

Jääkiekon pääsarjaa, liigaa on ehditty pelata vasta viikko ja jo nyt soppakulhossa kuohuu, läikkyy lähes yli. Viimeisen viikon aikana ei ole juuri muusta puhuttu kuin päähän kohdistuneista taklauksista. Ja mikä ikävintä, syystä.

Liigan kurinpitäjä on jakanut jo kolmelle pelaajalle lisärangaistuksia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ässien Matti Lamberg sai perjantaina 13 ottelun rangaistuksen lanattuaan Valtteri Hietasen kanveesiin. Häntä ennen rangaistuksia saivat Kärppien Jari Sailio ja SaiPan Cody Kunyk. He saivat vain kolmen ja viiden ottelun pelikiellon.

Kiellot kertovat omaa hälyttävää kieltään siitä, että kaukalossa ei nyt ole kaikki kohdillaan. Siellä on taitopelaajia ja joukkuepelaajia, mutta valitettavasti siellä on myös pelaajia, joilta puuttuu kunnioitus toista pelaajaa kohtaan. Nämä "höyrypäät" ovat suuri vaara oikeille pelaajille ja myös lajille nimeltä jääkiekko.

Liigan johdossa pitäisi nyt ymmärtää, ettei Suomen suosituin urheilulaji oli mikään irrallinen saareke, joka voi elää omaa elämäänsä. Kaikella mitä kaukalossa tapahtuu, on merkitystä suuressa kuvassa. Jääkiekko on saanut yhteiskunnassa aseman, jossa se lähes ainoana urheilulajina voi katsoa tyytyväisenä kaikkia kaupallisia mittareita. Liigapeleihin riittää yleisöä, lajin TV-suosio on huikea, vanhemmat kustantavat käytännössä kaiken junioritoiminnan, yritykset puolestaan liigaseurojen pelaamisen.

Niin kauan kuin tämä yhtälö toimii, ei lajilla ole suuressa kuvassa huolen häivää.

Tätä suurta kuvaa voidaan kuitenkin vahingoittaa pysyvästi kaukalon sisällä. Jos sieltä tulee suuren yleisön puoleen jatkuvasti signaaleja, jotka kertovat jostain muusta kuin rehdistä urheilusta, saattaa toimiva yhtälö yhtä äkkiä kaatua.

Telian johdossa seurataan varmasti tarkasti, kuinka Liigan johto luovii nyt myrskyksi puhjenneesta tilanteesta ulos. Yhtiöhän osti miljoonilla Liigan ensi vuoden TV-oikeudet. Telia ei varmasti halua markkinoida ensi vuoden kruununjalokiveään aivovammoja tuottavana tuotteena, sellaisiahan nämä kaukalon "höyrypäät" ovat kauden alussa vastustajille tuottaneet.

Entisten ja nykyisten liigapelaajien on ymmärrettävä vastuunsa lajista nimeltä jääkiekko. Päähän taklaajiin pitäisi kohdistaa sellaisia sanktioita myös seuran puolesta, että luistimet aseteltaisiin jarrutusasentoon vähän aikaisemmin, eikä puun takaa tulevaa taklausta vietäisi loppuun saakka. Se olisi älypelaajan merkki, jos pystyisi näyttämään kaverille, että hei, huomasit kai mitä olisi voinut tapahtua, mutta ei tapahtunut, koska me pelaajat kunnioitamme toisiamme.

Viikon puheenaiheeseen ovat ottaneet kantaa myös jääkiekon ulkopuoliset tahot, ministeriä myöten. Liigan sisällä näille kannanotoille kuulemma naureskellaan, varmaan siis myös tälle blogille. Eihän minullakaan ole "alla" yhtään liigapeliä pelattuna, työn puolesta olen toki niitä katsonut tuhansia.

Se, että kaukaloväkivaltaan, jollaiseksi päähän kohdistuneet taklaukset voi rinnastaa, reagoidaan yhteiskunnan vaikuttajien puolelta kertoo paljon jääkiekon asemasta yhteiskunnassa. Laji ei varmasti halua menettää tuota erikoisasemaansa, mutta se voi sen tehdä, jos liiga ja erityisesti seurat eivät puutu kovalla kädellä höyrypäiden tekoihin.

Loppupeleissähän kyse on siitä, mikä on lajin "uuden" imagon vaikutus kuluttajiin ja sponsoreihin.  Antavatko Liiga ja seurat muutaman "höyrypään" viedä lajin lokaan?

1 kommentti .

Harkimo ja Johaug

Torstai 14.9.2017 klo 19:39 - Jari Porttila

Hjallis Harkimon johtama työryhmä sai sitten vuoden mietiskelyn jälkeen aikaiseksi selonteon, jossa todettiin että seuraavaksi liikunnan tilaa tarvitaan määrittämään parlamentaarinen työryhmä.

Näinhän ne urheilun ja liikunnan ongelmat, siis rahoitusongelmat ratkeavat, perustetaan työryhmä työryhmän perään. No sarkasmi sikseen.

Kun Hjallis nimitettiin työryhmän vetäjäksi olivat odotukset suuret, pystyisikö suorapuheinen Hjallis siihen mihin kukaan ei aikaisemmin ole pystynyt, järkiperäistämään yhdistysten sekamelskassa rypevän urheiluliikkeen ja sitä kautta ohjaamaan tukirahat toiminnan, eikä rakenteiden tukemiseen.

Ei pystynyt, vaikka alussa Hjallis sitä lupailikin.

Jotain saatiin sentään aikaan. Ehkä merkittävin ehdotus on 45 miljoonan rahaston perustaminen, josta tuettaisiin vuosittain 2-3 miljoonalla huippu-urheilijoita. Valtio pistäisi likoon 30 miljoonaa ja Olympiakomitea keräisi siihen 15 miljoonaa.

Rahaston pitäisi sitten sijoittaa tuo pääoma järkevästi, niin järkevästi, että sen tuotto olisi 5 prosenttia vuodessa. Pankkien korot ovat nollassa, joten raha pitäisi tehdä sijoittamalla. Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio toimii Ilmarisen toimitusjohtajana. Eläkevakuutusyhtiö hallinnoi Suomen valtion budjetin kokoista sijoitusomaisuutta, viimeisen 20 vuoden aikana sen sijoitusasiantuntijat ovat saaneet pääomalle keskimäärin 4,2 prosentin tuoton, joten Hjalliksen ajatus on täysin mahdollinen.

Toivotaan, että asia etenee nopeasti.

x x x x x x x

Norjassa kohistaan jälleen Therese Johaugin doping-pannasta. Johaug osallistui yhdessä Marit Björgenin kanssa yhden sponsorin juhlatilaisuuteen, jossa juuri Johaug ja Björgen olivat pääosassa. Johaugin näyttää olevan vaikea ymmärtää, että hän on todellakin saanut kilpailukiellon anabolisten steroidien käytöstä. Se on ehkä jopa ymmärrettävää, mutta se että Norjan hiihtoliitto ei sitä tajua on jo huolestuttavaa.

Norjan hiihtoliiton olisi nyt ymmärrettävä, että samalla kun CAS korotti Johaugin saamaa rangaistusta, se näpäytti myös kovalla kädellä Norjan hiihtoliittoa, joka olisi ollut valmis painamaan doping-rikkeen villaisella. Käytöksellään Norjan hiihtoliitto vahvistaa vain sitä käsitystä, jonka mukaan norjalaiset luulevat voivansa tehdä kansainvälisessä hiihtoyhteisössä mitä vaan, säännöistä piittaamatta.

Moiseen käytökseen ei edes norjalaisilla ole varaa.

 

6 kommenttia .

Räty,Nevala, Siitonen ja Harju palaavat kehiin

Tiistai 5.9.2017 klo 12:19 - Jari Porttila

Suomalaisessa yleisurheilussa kesä oli yksi nykyhistorian heikoimmista. Syitä heikkoon menestykseen on varmasti useita, nyt urheilijoiden ja valmentajien on tutkittava harjoituspäiväkirjoja rehellisesti ja analysoitava heikon menestyksen syyt.

Urheiluliiton on myös tunnistettava ne valmennukselliset solmukohdat, joihin se voi vaikuttaa. Ja sen jälkeen niihin on vaikutettava.

Valmennusosaamista Suomesta kyllä löytyy, entisaikojen huippuvalmentajat ja huippu-urheilijat julkistivat tiistaina sopimuksen, jossa he tarjoavat valmennusapua Suomen aikuisurheiluliitolle, suomeksi sanottuna veteraaniurheilijoille.

Päänavaus on hieno, mutta hiukan pistää miettimään, miksi aikuisurheiluliitto, eikä SUL?

Kysyin asiaa taustahenkilöiltä ja he kertoivat, että aikuisurheiluliitto oli ollut asiassa aktiivinen. Samaan hengenvetoon voisi kysyä, miksi SUL ja valmennusjohtaja Jorma Kemppainen ei ole ollut aktiivinen?

Serp oy:n nimellä toimivat valmentajat/urhelijat ovat alansa huippuja. Vai mitä sanotte nimilistasta jonka olen kuullut: Seppo Räty, Hannu Siitonen, Pauli Nevala, Arsi Harju, Into Turvanen, Mauri Auvinen ja Jorma Markus. Ja tässä on vain osa huippunimistä. He antavat siis valmennuksellista apua kaikille halukkaille.

Tämän ryhmän entiset urheilijat, Räty, Siitonen, Nevala ja Harju ovat tuoneet yhteensä 12 arvokisamitalia, joista kuusi olympiamitalia! Olympiavoittajia joukossa on kaksi ( Nevala ja Harju ), Siitosella ja Rädyllä on olympiahopeaa ja Rädyllä näiden päälle vielä kaksi olympiapronssia.

Turvanen ja Auvinen toimivat valmennuspäällikköinä ajanjaksoina, jolloin suomalaiset haalivat tukuttain mitaleita arvokisoista. Tietotaitoa ryhmästä siis löytyy, nyt on kyse vain siitä, kenelle tuo tieto ja taito kelpaavat?

Olympiakomitea asetti seuraavien kaksien olympialaisten tavoitteeksi kymmenen mitalia. Tavoitteen saavuttamiseksi kannattaa varmasti hyödyntää kaikki saatavissa oleva uusi mutta myös vanha tieto. Uskon, että Serpin valmentajilla sitä löytyy. Ja uskon, että he ovat valmiit jakamaan tietojaan myös muille kuin veteraaniurheilijoille.

Sinänsä on hienoa, että entiset urheilijat ja valmentajat kantavat huolta yleisurheilun tulevaisuudesta niin paljon, että ovat valmiit iskemään kouransa santaan. Erikoista asiassa on se, ettei heidän apuaan ole hyödynnetty aikaisemmin, vaan heidän itsensä on "tyrkytettävä" tietotaitoaan.

Vahvan ja menestyvän johtajan merkkihän on se, että hän uskaltaa palkata avukseen henkilöitä, jotka saattavat tietää asioista jopa enemmän kuin hän itse. Suomessa tilanne on valitettavan usein se, että johtajat hakevat alaisia aivan muilla kriteereillä kuin osaamisella.

Vanhat jermut ovat nyt heittäneet haasteen, he ovat valmiita tekemään töitä suomalaisen yleisurheilun menestyksen eteen. Samalla he ovat siirtämässä yleisurheilun valmennusta nykyaikaan, heiltä voi tilata luentoja ja leirikäyntejä kuka tahansa maksua vastaan.

Yleisurheilussahan ei ole totuttu maksamaan valmennuksesta samaan tapaan kuin esimerkiksi jääkiekossa. Siellähän vanhemmat maksavat kovia summia kuukaudessa, jotta lapset saavat ohjattua valmennusta jo junnuiästä lähtien. Kukaan ei kyseenalaista tätä mallia.

Nyt tuota mallia ollaan jalkauttamassa yleisurheiluun. Jos haluaa tietotaitoa maailman terävimmältä huipulta, on sitä saatavissa. Kyse on vain siitä, halutaanko sitä vai ei.

 

1 kommentti .

Vanhemmat kirjoitukset »